Altagracia

Granadasta olisi päässyt suoraan Altagraciaan Ometepen saarelle, mutta vasta seuraavana päivänä ja perillä oltaisiin oltu vasta illalla. Päätettiinkin palata Rivasiin ja mennä saarelle sieltä. Keski-Amerikassa etäisyydet ovat ihanan lyhyitä. Rivasin bussi löytyi majapaikkamme läheltä ja saatiin istumapaikat. Kyydissä oli monta muutakin gringoa menossa Ometepelle (jatkan gringo-sanan käyttöä, vaikka se tarkoittaakin varsinaisesti vain jenkkejä ja sitä käytetään myös haukkumasanana). Hieman ennen Rivasia rahastaja tuli kysymään jäämmekö San Jorgeen, josta lautat Ometepelle lähtevät. Jäätiin mielellään, kuten moni muukin. Kyseessä oli kuitenkin huijaus. Bussi ei jättänyt meitä risteykseen, josta San Jorgen bussit menevät ohi, vaan n. kilometriä ennen paikkaan, jossa taksikuskit odottivat. Meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa 50c/hlö taksimatka muiden gringojen tavoin.

Satamassa kuultiin, että lautta lähtisi vajaan tunnin päästä. Tapettiinkin aikaa juttelemalla parin muun matkaajan kanssa. Sveitsiläinen mies haukkui Hondurasin Utilan, mikä oli yllättävää, sillä Uvitassa oltiin kuultu Utila ylistystä kanadalaiselta pariskunnalta. Toivottavasti kanadalaiset olivat oikeassa ja sveitsiläinen aloitteleva sukeltajana vain todella pettynyt, kun ei nähnyt isoja haita. Nicaraguan Corneilta pitäisi kuulemma löytyä enemmän isoja otuksia.

Lauttamme hyttiosasto. Minna jäi tänne torkkumaan ja minä lähdin kannelle.

Ometepe. Saari muodostuu kahdesta tulivuoresta. Maderasista, joka on sammunut tai syvässä unessa ja Concepcionista, joka on yksi Nicaraguan aktiivisimmista. Viimeksi se purkautui 2010.

Moyogalpan satama Concepcionin juurella. Moyogalpa on saaren suurin gringoghetto, joten otettiin bussi heti Concepcionin toiselle puolelle Altagraciaan, joka on saaren toiseksi suurin kylä ja vanha alkuperäisasukkaiden pääkaupunki.

Vaikka Altagracia on saaren toiseksi suurin kylä, ei tällä silti ole, kuin alle 5000 ihmistä, lehmiä vähän vähemmän.

Vaikka taivas oli lähes pilvetön Concepcionin huippua oli lähes aina peittämässä jumiin jäänyt pilvi. Vähän harkitsin huipulle kiipeämistä, mutta luovuin tästä ajatuksesta, motivaatio ei riittänyt 1610 metrin pystysuoraan nousuun. Majapaikaksi valittiin etsinnän jälkeen Kencho hotelli, josta saatiin huone omalla kylpyhuoneella 10 dollarilla. Täällä on outo tapa esitellä vain se kallein huone, eikä yrittää myydä halvempaa ilman, että kysyy sitä erikseen, vaan päästetään mielummin potenttiaalinen asiakas menemään. Kenchossakin käytiin aiemmin, muttei otettu 15$ huonetta, eikä meille mainittu mitään tästä halvemmasta huoneesta.

Kirkon pihasta löytyi erittäin vanhoja patsaita.

Museossa oli pienoismalli saaresta ja ihan mukavasti infoa.

Ruukku on suosittu museoesine.