Purjehdus Panamaan

Panaman ja Kolumbian välillä ei ole tietä. Darienina tunnettu raja-alue ei ole käytännössä kummankaan maan hallussa, vaan viidakko on tarjonnut vuosikymmeniä suojapaikan sisseille ja salakuljettajille. Vaikka sissitoiminta onkin vähentynyt Kolumbiassa, patikointi alueen läpi on edelleen lähes itsemurhayritys. Myöskään alueella asuvat heimot eivät kaipaa ulkopuolisia.

Kolumbiasta Panamaan pääsee siis vain lentämällä tai meritse. Me valitsimme purjehtimisen, sillä Cartagenan ja San Blasin välille on muodostunut reppureissaaja ystävällinen purjehdusreitti. Halpaa purjehtiminen ei silti ole, mutta päätettiin, että budjetti kestää 495$/6pv/hlö reissun. Automaatilla piti käydä monta kertaa alhaisten kertanostorajojen takia, mutta pankkikulut lähes hävisivät rahanvaihtajien kanssa asioidessa xe.comia edullisemman peso-> dollari kurssin takia.

Satamassa oltiin kuudelta illalla ja tavattiin englantilaiset Laura ja James, jotka olivat tulossa samaan veneeseen. Hetken etsittyämme löydettiin Delfin Solo ja sen kapteenit Rengin ja Tashin. Liikkelle lähdettäisiin vasta seuraavana aamuna, mutta he olivat halunneet matkustajat veneseen jo illalla, että ehtivät rauhassa esitellä veneen ja lähtö aikaisin aamulla onnistuu sujuvasti. Tammi-Maaliskuu on myrskyisintä aikaa, joten normaali viiden päivän reissu on pidennetty kuusipäiväiseksi, jotta on pelivaraa ja aikaa mennä vähän eteläisempää reittiä

Lähtö onnistui hyvin ja aamiaismysli oli hyvää. Kissoja oli mukana kaksi. Tämä kuvan kaveri on liittynyt miehistöön puoli vuotta sitten Kolumbiasta. Vanhempi kissa on ollut mukana Meksikosta asti, eli seitsemän vuotta. Delfin Solon Tashin osti 14 vuotta sitten Kaliforniasta. Rengin liittyi seuraan vuotta myöhemmin, molemmat ovat lähtöisin turkista ja seilanneet pienestä pitäen. Meitä matkustajia oli yhteensä kuusi, jo mainittujen Lauran ja Jamesin lisäksi Tara ja Richard, myös he Englannista. Kaksi tyttöä oli peruuttanut reissunsa niin myöhään, ettei heidän tilalleen oltu saatu uusia, tilaa meillä oli siis tavallista enemmän.

Heti alkumatkasta nähtiin pinta-ajossa ollut sukellusvene

Ja rahtialus. Nämä ajoivat sivistyneesti ja yleisten sääntöjen mukaan. Toisin, kuin monet muut alukset, jotka jo satamassa painoivat kaasu pohjassa. Tashin sanoi, että yhdysvalloissa moisesta käytöksestä saisi sakot välittömästi.

Ensimmäisen päivän purjehdus oli lyhyt. Mentiin vain Islas de San Bernardolle. Kaunis saari, jolle oli helppo uida. Vesi oli mukavan lämmintä ja sää selkeä.

Naapureita oli yksi, Full Tilt. Tashin kertoi, että saarella on hienoja huviloita, joita rikkaat kolumbialaiset omistajat käyttävät vain kerran vuodessa, pääsiäisenä.

Toisena päivänä oli tarkoitus purjehtia Panamaan asti, mutta tuuli oli vastainen ja kova, joten ankkuroiduttiin 25 kilometrin jälkeen hotellisaaren lähelle. Tashin ei ollut ennen nähnyt rakennelmaa rannassa, jotn hän pyysi meitä vilkaisemaan sitä samalla, kun mennään snorklaamaan. Näky oli surullinen. Melko pienessä betoni aitauksessa ui ympyrää kaksi delffiiniä. Toista aitausta ei menty katsomaan, mutta Richard ja Tara kertoivat, että siellä oli ollut hai ja krokotiili. Saarella oli lisäksi peura ja apinoita, joten hotellille oli selkeästi haettu luontoteemaa. Vähän tyhjältä kuitenkin näytti, vaikka nyt on high season. Rengin kertoi, että tämä on yleistä Kolumbiassa ja Panamassa, pistetään isolla rahalla resortteja pystyyn, mutta ilmeisesti markkinoinnissa menee pieleen, sillä konkurssit ovat yleisiä.

Aamulla tuuli edelleen väärästä suunnasta, mutta pelivara oli käytetty ja pakko lähteä liikkeelle. Tuuli ei tullut aivan edestä, joten purjehtiminen oli mahdollista moottorin avustuksella. Vastatuuleenkin voi purjehtia siksakkia tai moottorilla puskea suoraan, mutta nämä ovat hitaita vaihtoehtoja. Onneksi tuuli siis kääntyi hieman ja pysyi melko mietona. Aallot olivat 3-4 jalan korkuisia, suurimmat kahdeksan jalkaisia. Kysyin minkä kokoisia vene pystyy ottamaan. Tashin sanoi, että täällä on ollut välillä 20 jalkaisia. Yhdeltä epäonniselta kapteenilta hän oli kuullut, että tämä oli ollut 80 jalkaisessa aallokossa Australiassa samankaltaisella veneellä, joka oli mennyt monta kertaa ympäri, muttei ollut uponnut. Kaikki elintarvikkeet ja dieselin perhe oli kuitenkin menettänyt, joten he olivat hälyttäneet rannikkovartioston pelastamaan helikopterilla. Nämä reissut ovat yhden suunnan matkoja, joten kapteeni oli joutunut avaamaan tulpat ennen lähtöään ja upottanut veneen, ettei siitä ole vaaraa muille. Rannikkovartiosto oli raportoinut aallot 80 jalkaisiksi. (yksi jalka = 0,3048m)


Vähän näytettä matkateosta. Heilui, joten varovainen piti olla. Muutamat tulivat merisairaiksi varsinkin sisällä. Muut matkustajat ottivat merisairautta vastaan pilleireitä. Minulla ei ollut mitään oireita, joten Tashin otti minut mukaansa alas valonnäyttäjäksi, kun moottori imaisi heilahdukssa ilmaa ja se piti poistaa, jotta moottori saatiin uudelleen käyntiin.

"Jump" kesti lopulta 30 tuntia ja matkaa kertyi 290 kilometriä. Hieno fiilis, kun Panama lopulta näkyi. Me oltiin maksettu 100$ vähemmän molemmat, joten oltiin kansipaikoilla. Yöpurjehduksella alkoi kuitenkin sataa, joten päästiin Renginin ja Tashinin sänkyyn, sillä he eivät sitä käytäneet, vaan purjehtivat vuorotellen ja nukkuivat ohjaamossa. Oltiin tyytyväisiä kansipaikkoihin ja niihin verrattuna sisällä oli ikävää. Minna nukahti helposti sänkyyn, mutta minä en. Vasta vaihdettuani lattialle ja saatuani jalat lukittua niin etten heilunut juuri lainkaan, nukuin hyvin aamun asti.

Ankkuroiduttiin saariryhmän viereen. Minnan kanssa uitiin tälle täysin autiolle saarelle ottamaan aurinkoa. Ei toinenkaan saari kovin asuttu ollut, yksi mökki näytti olevan.

Snorklailuvedet olivat hyvät. Lisää San Blasin paratiisisaarista seuraavassa päivityksessä.