Polonnaruwa

Dambullasta jatkettiin Polonnaruwaan. Kaupunki oli keskisen Sri Lankan pääkaupunki 800 vuotta sitten, mutta raunioista myöhemmin. Jo bussipysäkillä todettiin, että apinoista saadaan nauttia paljon lisää tässä kaupungissa. Mistäköhän johtuu, että apinat pitävät erityisesti temppeleistä ja raunioista.

Majoitukseksi oltiin valittu Nature Park Guest House, josta saatiin erittäin viihtyisä huone omalla kylpyhuoneella (12€). Paikka sijoitsi reilun kilometrin päässä keskustasta kanavan varrella, joten sijainti oli loistava.

Kanavan varrella oli hyvä harrastaa lintubongausta

Ja liskobongausta. Vedessä nähtiin myös yksi käärme.

Kaupunki sijaitsi järven rannalla. Jossain on pato penkereistä päätellen.

Penkereeltä toiseen suuntaan oli vehreää.

Pelikaani järvellä.

Ei hajuakaan mikä tämän nimi on, mutta lennossa yksi kauneimpia lintuja, mitä olen nähnyt.

Näitä pöytiä katsellessa tuli mieleen, että oispa keittiö. Fisupihvi kelpais.

Omasta keittiöstä haaveillen käveltiin tähän ravintolaan.

Jonka lounasbuffa (1,5€) oli päättymäisillään, mutta löydettiin silti patojen pohjilta riittävästi apetta. Hinta sisälsi kasvispöperöt, lihasta ja kalasta olisi pitänyt maksaa erikseen.

Joko ajokulttuuri on muuttumassa rajusti tai sitten bussifirmojen pomot vaativat työhaastattelussa, että kaikki kurssilla opittu tulee unohtaa. Sen verran rauhassa nämä heput ajelivat oikealla kaistalla.

Valkoiset linnut hengaavat yleensä lehmäseurassa, mutta viihtyvän näemmä myös ojankaivajien kanssa.

Majapaikkaan palattuamme huomattiin, että siellä valmistellaan häitä. Erittäin mukava paikan pitäjä kertoi, että juhla on seuraavana päivänä. Päätettiin siirtää rauniokierrosta päivällä, jotta voimme seurailla päivällä juhlallisuuksia ovemme edustalta. Iltapäiväohjelmaksi varattiin safari läheiseen kansallispuistoon (4500r/30€/hlö).

Huoneen hintaan kuului kelpo aamiainen. Aamiaista nauttiessamme näimme kuinka iso metrin korkuinen apina juoksi pihan poikki aidan luokse ja lähti sieltä tulemaan kohti. Minä nousin pöydästä ja menin apinaa muutaman askeleen vastaan äristen ja huitoen. Apina pysähtyikin ja tuijotimme hetken toisiamme, minä puolustaen omaa ja naaraani ruokaa. Apina päätti, etten ole riittävän uhkaava ja kiersi minut nopeilla askelilla, hyppäsi pöytään ja anasti pannukakun. Miehisyyteni romahti, koiriin on aina tepsinyt tiukka tuijotus ja ne ovat uskoneet olevansa heikompia, mutta apinoille ei ilmeisesti riitä uhkailu ja mietin jo seuraavaa kohtaamista. Tällä välin paikan pitäjä oli jo ilmestynyt pihalle ja alkoi kivittää apinaa pois tontilta. Heitoista näki, että krikettiä oli pelattu. Apina poistui lopulta tontilta, vaikka aluksi se vain virnuili ja väisteli puussa kiviä.

Häävieraat saapuivat kymmenen aikoihin tanssin ja musiikin saattamina juhlapaikalle. Tai kyseessä oli itseasiassa häiden kolmas päivä, eli kotiinsaapumisjuhla. Häät ovat täällä jaetut. Ensimmäisenä päivänä juhlimassa on sulhasen suku ja kolmantena päivänä morsiamen. Välipäivänä hääpari viettää "kuherruskuukauden". Toinen puoli käy toki toisen juhlapaikalla onnittelemassa ja tuomassa lahjan, mutta eivät jää juhlimaan.

Juhlapaikan sisäänkäynnillä nuoret tytöt lauloivat parille ja ilmeisesti morsiamen äiti tarjosi juotavaa. Tämän jälkeen alkoi kahvitus.

Tanssijat kysyivät matkalla pukuhuoneeseen, joka oli meidän vieressä ollut huone, että haluammeko yhteiskuvan.

Pian meille huidottiin juhlavieraiden joukosta, että tulkaa toki ottamaan kahvia ja leivonnaisia. Näytin, että ei kiitos, mutta lähdimme mukaan miesköörin haettua meidät ihan kädestä pitäen. Kun meidät istutettiin yhteen parhaista pöydistä, harmittelin mielessäni, että olisi edes pitkät housut... Mutta asialle ei voinut mitään, joten alettiin jututtaa vieressämme istunutta miestä, joka oli morsiamen veli. Hän oli ollut armeijassa ja sieltä lähdettyään oli pestautunut turvallisuusfirmaan, joka suojaa rahtilaivoja. Tutustuimme myös hänen enoonsa, joka asui pääministerin naapurissa. Olimme päässeet piireihin.

Meidät pyydettiin monien muiden yhteiskuvien lisäksi myös morsiusparin kanssa yhteiskuvaan.

Otin rauhallisena hetkenä kuvaa Minnasta, jolloin yksi vieraista ilmoitti haluavansa ehdottomasti mukaan kuvaan.

Pian pöytiin alettiin kantaa viinapulloja ja pientä naposteltavaa. Liityimme pöytään, jossa oli morsiamen veljeksiä ja muita lähisuvun miehiä. Minnallekin tarjottiin, vaikka paikalliset naiset eivät missään tapauksessa juoneet, vaan olivat omissa seurueissaan.

Pian oltiinkin jo tanssimassa ja laulamispyynnöt alkoivat olemaan niin painokkaita, että Minna katseli huolissaan kelloa. Eikö se safariauto voisi jo tulla. Lopulta se tuli ja meidän kivuttua kyytiin minua harmitti nousuhumalassa vietävästi. Olin ollut paikallisten häissä ja nyt istuin muiden turistien kanssa jeepissä. Miksi edes nousin kyytiin. Minna lohdutti, että viinaa kului siihen tahtiin, että lähdimme, kun oli vielä hauskaa. Pian väki olisi jo turhan humalassa. Sri Lankalainen juomakulttuuri on hyvin nopeaan humaltumiseen tähtäävä. Reissun paras kokemus. Seuraavassa päivityksessä safarista.