Donsol ja Manta Bowl

Seuraavaksi Donsol.

Olin varannut sähköpostitse tämän mökin Victorias guest housesta (15€). Aika hiljaista tuntui olevan, mikä ei sinänsä haitannut. Paikan pitäjä oli jo sähköpostissa varoittanut, ettei valashaita ole näkynyt lahdella.

Valashait ovat paikan ykkösjuttu. Buumi alkoi 1998, kun paikallinen sukeltaja julkaisi videon valashaista. Nykyään snorkalusretkiä järjestetään high seasonilla kymmeniä päivässä, tai on ainakin järjestetty. Viimeisimpien vuosien aikana valashaiden määrät ovat lahdella romahtaneet, ehkä juuri liiallisen turismin vuoksi. Tulee Sri Lanka mieleen, siellä valaat ovat alkaneet muuttaa reittejään turistivenelaivastojen tieltä. Molemmissa tapauksissa ainakin osasyy voi olla myös ilmastonmuutos.

Viranomaiset ovat pyrkineet vähentämään haittoja esimerkiksi yksi valashai yksi vene päivässä säännöllä (noudatetaan huonosti), lypsävää lehmää ei haluta tappaa, samalla voidaan nostaa ekomaksua. Täällä valashaista ei ole koskaan pyritty tekemään kesyjä ruokkimalla, kuten esimerkiksi Cebussa ja Boholilla.

Joki joka tuo magroalueelta runsaasti ravinteita blanktoneille. Blanktonien suuri määrä taas houkuttelee paikalle valashaita.

Ei ole ensimmäinen kerta kun näemme tämän tekstin. Mikä lie taustalla? Sertifikaatti, vai ihan vain maalattu mainos.

Olimme tulleet Donsoliin, koska tämä on ainoa paikka Ticolin ulkopuolella, josta tehdään sukellusretkiä Luzonin ja Mastaben välissä sijaitsevalle Manta Bowlille. Masbaten puolella olevan Ticolin sukellusresortin olin todennut kalliiksi ja Masbatessa minua vaivasi vielä flunssa. Varsinkaan vaativan sukelluksen tekeminen ei ole järkevää tukkoisena.

Sukelluskeskuksella kuulin, että mantoja on näkynyt tänä vuonna hyvin vähän. Todennäköisempää on nähdä valashaita, joita on näkynyt lähes joka retkellä. Muitakin suuria haita (Threser, Hammerhead...) voi kovassa virrassa näkyä. Mutta ne ovat vielä harvinaisempia, kuin Mantat.

Donsolin turistivenesatama. Manta bowlille lähti käsittääkseni 4 muuta venettä. Ainakin yksi pariskunta snorklaamaan (Manta Bowl ei ole kovin hyvä paikka snorklaamiseen, taisivat tosissaan haluta nähdä valashain), yksi korealainen sukellusryhmä ja yksi turkkilainen sukellusryhmä. Minä jaoin veneen ranskalaisen pariskunnan kanssa. Töissä oli pari divemasteria, pari venemiestä ja kapteeni. Matkaa manta bowlille oli pari tuntia ja retki kustansi 100€/hlö.

Ensimmäinen sukellus tehtiin Ticao saaren pohjoiskärjessä. Tämä oli ennenkaikkea testisukellus. Naisten, miesten ja varusteiden piti olla kunnossa vaativaa Manta Bowlia varten.

Sukelluksen piti olla helppo, mutta toisin kävi. Virtausta oli paljon ja ankkurointikoukulle tuli heti tarvetta. Vähän mietin kallioita väistellen, että toivottavasti tämä ei oikesti ollut pieni virtaus tai muuten olen pulassa Manta Bowlilla. Näin ei ollutkaan, vaan pinnalla Divemaster pahoitteli virtausta ja kertoi, ettei se yleensä ole lähellekkään näin kova tällä alueella.

Divemaster löysi yhden merihevosen, mutta ranskalaispariskunta jäi kuvaamaan sitä niin pitkäksi aikaa, etten viitsinyt jäädä ahtaaseen syvennykseen, vaan siirryin kauemmaksi. Ilmakin alkoi olla vähissä, olin huohottanut lähes tankillisen puolessa tunnissa.

Lähdettyämme pohjoiskärjestä kohti etelää DM osoitti kyliä, joita kunnostettiin. Joulukuun taifuuni oli osunut tälle alueelle voimalla. Tappaen ihmisiä ja tuhoten kalastajakyliä. Palmuista oli lähtenyt pähkinöiden lisäksi kaikki lehdet.

Manta Bowl on suuri matalikko, jossa Mantat ja muutkin suuret kalat käyvät puhdistuttamassa itsensä puhdistajakalojen toimesta. Virtauksen saattoi nähdä veneestä. Tuulta ei ollut juuri lainkaan, mutta vesi aaltoili voimakkaasti. En ole koskaan nähnyt yhtä kovaa virtausta merellä, kuin koski.

Hypättyämme veteen laskeuduimme reiluun kahteenkymmeneen metriin lähelle pohjaa ja antauduimme virran vietäväksi. Olimme sopineet, että vasta merkistä ankkuroidutaan, jotta porukka pysyy kasassa. Tämä oli hauska sukellus. Maisema vaihtui ja alue oli tasaista, Isoja harmaita kaloja näkyi suurina parvina. Yhteistä kaloille oli, että ne olivat paikoillaan, pää kohti virtaa. Yksi White tip reef sharkkikin nähtiin. Näytti kuin se olisi kovasti halunnut päästä eteenpäin, muttei päässyt.

Jonkin aikaa oltuamme ankkurissa sukellus saavutti kohokohdan. Näin yhteensä 4 majesteetillisesti ohi lipuvaa valashaita. DM arveli, että viimeinen oli ollut 12 metrinen. Näpättyäni pari kuvaa ensimmäisistä laitoin kameran sivuun ja nautin sukelluksesta. Näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, joten minun kamerallani ei kovin hyviä kuvia olisi saanut, vaikka olisi enemmän yrittänyt ja virtauksenkin kanssa oli tekemistä

Ankkuroitumiskoukku

Kaverit löysi köyden.

Kolmannella sukelluksella en nähnyt valashaita ja näkyvyyskin oli heikompi, kun virtaus oli vähentynyt. Muut näkivät ohitsemme sujahtaneen mantan poikasen, mutta minä missasin sen. Olin liian keskittynyt etsimään hyvää koloa koukulle.

Reissu kesti koko päivän. Ranskalainen mies koitti etsiä valashaita dronellaan, mutta juuri kun hän sai kopterin ylös alkoi sataa. Eivät ole vedenkestäviä, joten vähän tuli kiire. DM tuli auttamaan laskeutumisen kanssa.

Paluumatkalla Mayon näkyi hienosti.

Tässä divemastereiden havainnot (13.2), minä näin neljä valashaita ja yhden white tipin.

Päivällisellä sukelluskeskuksen vieressä. Victorias GH oli muuten kiva, mutta taifuuni oli tuhonnut ravintolat. Lähin ruokapaikka löytyi muutaman kilometrin päästä kylästä tai parin kilometrin päästä täältä resorttikeskittymästä.