Kiinan keisarit pitivät taiteesta, kuten monet muutkin kuninkaalliset. Vuosituhansien saatossa Pekingin kiellettyyn kaupunkiin kertyi mittaamattoman arvokas aarrekokoelma.
Japanilaisten hyökättyä Mantsuriaan 1931 aarteet pakattiin ja kuljetettiin turvallisempaan paikkaan. Peking oli pelottavan lähellä etulinjaa. Kokoelma reissasi kaupungista toiseen parikymmentä vuotta, kunnes Kiinan tasavallan johtajat laivasivat sen mukanaan Taiwaniin.

Kokoelma tuli kaiken kansan nähtäville 1965, kun tämä museo avattiin. Tietenkin vain murto-osa kokoelmasta on esillä, kuten kaikissa maailmanluokan museoissa. Kiinan kansantasavalta on vaatinut kokoelmaa takaisin, mutta tähän ei ole tietenkään suostuttu. Joku poliitikko oli vasta ehdottanut, että jos Kiinan kansantasavalta tunnustaa Taiwanin, niin asiasta voidaan keskustella.
Olimme käyneet täällä jo edellisenä päivänä, mutta museo ei ole enää maanantaisin auki koronaviruksen takia. Emme olleet ainoat, jolle tämä tuli yllätyksenä. Paluubussiin nousi menomatkalta tuttuja venäläisiä ja pari paikallista.
Ovella oli käytössä lämpökamerat. 37,5 on ruumiinlämmön raja kaikkialla. Kasvosuojus on vaadittu vain sotamuseossa. Lippu maksoi 10€/aikuinen. Aloitimme ylimmästä kerroksesta.
Yleensä paikka on täynnä mannerkiinasta tulevia ryhmiä ja Lonely Planettikin oli varoitellut kaameasta väentungoksesta, mutta nyt oli hiljaista. Meidän lisäksemme vain muutamia vierailijoita.
Muinainen aamukampa.
2500 vuotta vanha viinikannu. En tiedä tarkoitetaanko viinillä tässäkin tapauksessa myrkyllisen makuista viinaa, kuten Taipei 101:sen ostarin maistiaisissa.
Lähes 3000 vuotta vanha vesiastia.
En ollut edes ajatellut kohtaavani Ming-vaasia, kunnes sellainen ilmestyi eteeni. Ja näitä oli huoneellinen. Kaikki eivät toki olleet vaaseja, vaan mukana oli monenlaista kippoa ja kuppia. Ming dynastia hallitsi Kiinaa 1368-1644. Kippojen lisäksi tuona ajanjaksona rakennettiin muunmuassa kielletty kaupunki ja suurin osa Kiinan muuria.
Arabien kanssa käytyä kauppaa todistaa arabiankielinen Ming-vaasi 1500-luvulta.
Ming dynastiaa seurasi Qing dynastia 1644-1912. Tuolloin kippomuoti oli huomattavasti kirjavampaa.
Olen varmasti nähnyt tästä kopion jossakin. Wung Huin (1632-1717) tekemä taideteos.
Muutamia mööpeleitäkin oli näytteillä.
Niin kaunis, mutta niin väärin. Norsunluusta 1800-luvulla tehty taideteos.
Saman aikakauden sarvikuonotaide ei ollut yhtä näyttävää. Museossa oli isot muistutukset, että tällainen taide kuuluu ainoastaan museoon, emme halua menettää viimeisiä suuria nisäkkäitä.
Mahakala tiibetistä. 1400-luvulta.
Nykyaikainen riisiannos. Tuossa taisi olla possunnaamasta lähtien vähän kaikkea. Hyvin maistui.
Chiang Kai-shekin asunnon edessä olevasta puistosta löytyi todella näyttävää vihertaidetta. Chiangin asunto skipattiin, museoa oltiin nähty jo tarpeeksi ja ulkona oli kaunis keli.
Munkkien kerrostalo?
Tähän loppuun voisin päivittää jatkosuunnitelmia.
Meiltä peruttiin taas lento, tällä kertaa Taipei-Fukuoka (Peach), jo kolmas tällä reissulla. Tai no se ensimmäinen Osaka-Shanghai-Helsinki peruttiin itse, muttei sitä löydy enää varausjärjestelmistä, eli on myöhemmin peruutettu, kuten arvelimmekin.
Kun katsoo tämän hetken tartuntatilastoja niin huolestuttavin kohde noista kolmesta on Helsinki ja kakkosena Osaka. Shanghaissa uusia tapauksia ei ole enää juuri lainkaan. Niin ne tilanteet muuttuvat.
Lennon peruuntuminen avasi taas uuden, mitäs sitten tehdään jappasun. Thaimaan loma oli lähes kolikon heiton päässä, mutta pysyimme lopulta alkuperäisessä suunnitelmassa. Japanin pääministeri ei vaikuta kovin paljon ylireagoivalta tyypiltä, vaikka painostus on kovaa. Tauti itsessään ei edelleenkään niin paljoa huoleta, vaan karanteenit. Senpä takia uskalsimme ostaa lennon myös Suomeen 2.4. Tokiosta Moskovan kautta Helsinkiin, yhteensä 1016€.
Ennen uusien Japanin lentojen ostoa piti tarkistaa, ettei Taiwan kuulu tässä tapauksessa Kiinaan. Japani laittaa Kiinasta ja Koreasta tulevat matkustajat kahden viikon karanteeniin ja esimerkiksi Italia on kieltänyt kaikki lennot Taiwanista, sillä he laskevat Taiwanin kuuluvan Kiinaan. Tästä idiotismista olen nähnyt monta pilapiirrosta Taiwanin mediassa. Japani ei laske Taiwania Kiinaan tässä tapauksessa, näin vahvisti myös Tokion Suomen suurlähetystö. Tai siis ilmoitti, hyvin diplomaattisesti, että heidän tietojensa mukaan ja tilanne voi muuttua.
Japaniin lennämme siis 13.3. Kaohsiung-Fukuoka, yhteensä 200€ (Tigerair).

2 kommenttia:
Minä kun luulin, että kaikki maailman museot on maanantaisin kiinni. Niinkö aina.
Suuri osa muttei kaikki. Esimerkiksi tuo ei ole ollut aina maanantaisin kiinni.
Lähetä kommentti