Tulcha

Opaskirjani kertoi, että Sodoon on vuorokauden matka bussilla. Hotellini respa sanoi, että ehkä seitsemän tuntia. Bussiaseman ystävällinen mies sanoi, että sinne pääsee päivässä, mutta kannattaa vaihtaa ajoneuvoa Tulchassa. Lähdin katsomaan miten asia on ja hyppäsin aikaisin aamulla Tulchan bussiin (81b/3,5€).

Melko pian pysähdyttiin ja ihmiset lähtivät ulos. Ihmettelin aikaista vessataukoa. Kun näin, kuinka ihmiset kävelevät mäkeen tajusin, että taitaa olla liian tiukka ylämäki täydessä lastissa.

Yöllä oli satanut, joten mäki oli mutavelliä. Tämä yritys oli tuhoon tuomittu.

Kuten tämäkin. Yritettiin köydenkin kanssa joka äijän voimin, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi alettiin kaivaa rautakangilla maata penkereestä ja kantaa sitä muovipussilla tielle. Aloin pelätä, että tästä tulee pitkä päivä. Pian paikalle kuitenkin saapui pari kuorma-autollista nuoria työmiehiä. Valkokypäräinen vanhempi mies ajoi ensimmäisen kuorma-auton helposti mäen päälle, mutta toinen jäi bussimme eteen jumiin. Työmiehet tarttuivat köyteen ja repivät auton ylös. He olivat jo lähdössä, kun kuskimme huusi, että auttakaa nyt meitäkin. Riuskat äijät hyppäsivät lavalta, tarttuivat köyteen ja repivät bussinkin ylös samalla laulaen. Laulu ja tanssi jatkui vielä kuorma-auton lavalla, vaikutti olevan hyvä tiimihenki.

Mutakot loppuivat, mutta poliisi pysäytti meidät usein. Joka kerralla poliisi astui bussiin, tervehti ja kysyi jotain, johon väki vastasi yhteen ääneen. Tämän jälkeen saattoi olla vielä pari yhteiskysymystä, jonka jälkeen poliisi saattoi aloittaa keskustelun bussin rahastajan ja kuskin kanssa, ilmeisesti oli jotain huomauttamista. Vieressäni istui vanhempi mies joka puhui englantia ja häneltä selvisi, että poliisi tarkistaa, etteihän keneltäkään ole otettu enempää rahaa, kuin on sallittua (minäkin maksoin saman, kuin paikalliset). Kuvassa oli joku isompi hämminki, jota vierustoverinikin lähti selvittämään vaikka kävely oli hankalaa. Hän oli yliopistomies, jota poliisi kuunteli. Homma selvisikin miehen astuttua neuvotteluihin nopeasti ja päästiin tästäkin jatkamaan matkaa.

Loppumatkasta väkeä oli kuin metrossa. Tulchaan saavuin 8 tunnin matkan jälkeen ja selvisi, että Sodon bussi lähtee seuraavana aamuna. Lähdin kohti hotellia, jonka vierustoverini oli neuvonut. Pian kuitenkin nuorempi mies kysyi mihin olen matkalla ja osoitti nimettömän majatalon lähellä bussiasemaa.

Tämä sopikin paremmin, joten otin majatalosta pienen ja simppelin huoneen sadalla birrillä, jaettu kylpyhuone. Paikan omistaja puhui hyvää englantia, joten oli helppo asioida.

Paikallinen ravintola, injera näytti samalta, kuin aiemminkin.

Kylänraittia, vasemmassa reunassa autokoulu.

Posti. Punapaitainen mies huusi minut käymään.

Kiinnostus minua kohtaa oli valtaisaa. Yksi mies tuli jopa esittäytymään hyvänä työmiehenä, kun ajatteli, että minun täytyy olla bisnesmielessä täällä, ei ole ilmeisesti juuri turisteja näkynyt. Kahvilasta löysin pari nuorta miestä, joiden kanssa istuskelin pitkän tovin ja selitin miksi olin tullut ja miehet kertoivat tämän muille kiinnostuneille. Tämän jälkeen meno ympärillä hieman rauhottui.

Aamuvarhaisella jatkoin matkaa, Sodon bussin piti lähteä viideltä, mutta ei se startannut vasta, kuin hieman kuuden jälkeen. Täällä ei enää tarvi kysellä: "etiopian aikaan vai kansainväliseen aikaan?" Kaikki puhuivat varmasti vain etiopian ajasta. Selkeyden nimissä käytän kansainvälistä aikaa näissä päivityksissä.

Yöllä oli satanut vettä ja matka tyssäsi jo kilometrin jälkeen. Kuorma-auto oli jäänyt mutaan kiinni, Kuski lähti selvittämään voiko kiertää. Aika kauan mietittyään, kuski lähti yrittämään ja päästiinkin 100 metriä eteenpäin, kunnes jäätiin kiinni. Köyttä esiin ja repimään.

Tässä saikin huhkia tosissaan, mutta aina vähän kerrallaan päästiin eteenpäin. Laskeskelin, että tätä vauhtia Sodossa ollaan viikon päästä. Rahastaja vähän näytti, että mene vain sisään, ei ole valkoisen miehen hommaa. Koin kuitenkin olevani hyödyksi, joten revin muiden mukana ja kyllä muut matkustajat pyysivätkin minua auttamaan. Yhteisen päämäärän eteen huhkiessa alkoi syntyä bussissa hyvä yhteishenki.

Mutaongelmat johtuivat pitkälti siitä, että tietä oltiin parantelemassa, kiinalaiset rakennuttavat tänne asfalttitietä. Yhdessä mäessä tämä työkone aurasikin mutaa pois ja me päästiin helpommalla.

Tarvitsi meidän vielä työntää ja repiäkkin.

Tässä taas työkone apuna.

Työmaan loputtua hetkeksi sai nauttia maisemista ja hengähtää.

Iloisia lapsia tienvarressa. Monessa kohtaa tanssivat ja yrittivät tällä tavoin kerjätä tyhjiä vesipulloja. Täällä ei tarvi tuntea huonoa omaatuntoa jätteen synnyttämisestä vesipullojen osalta. On kuitenkin melkoinen suru todella nähdä kuinka köyhää aluetta tämä on. Täällä tanssiliikkeet kohdistuvat lantioon ja jalkoihin. Lisa sanoikin Danakililla, että pohjoisessa tanssitaan olkapäätanssia ja mitä etelämmäs mennään sitä alemmas liikkeet kohdistuvat. Omo-laaksossa tanssi on hyppimistä.

Aamiais/lounastauolla jossain kylässä. Seurasin porukkaa muutamaan paikkaan, mutta kyllästyin, kun ruokaa ei löytynyt ja menin syömään vain pullaa ja juomaan kahvia. Lähtiessä rahastaja kysyi enkö ollut syönyt, kerroin käyneeni kahvilla. Hän sanoi hakevansa injeraa. Koitin sanoa, että ei minulla hätää ole, ei tarvi tuoda. Ei auttanut, pian rahastaja saapui vesipullon ja pussin kanssa, jossa oli injera kasteikkeineen. Kiittelin ja syömisen jälkeen koitin maksaa. Rahaani ei otettu vastaan, vaan sanottiin, että se oli lahja, koitin antaa rahaa lahjana, muttei onnistunut. Kiitin kovasti.

Pian ruokailun jälkeen pysähdyimme pitkään bussijonoon. Mietin, että täällä ei voi olla hirveästi liikennettä, joten taitaa olla isompi ongelma tien kanssa.

Ongelmapaikka näytti tältä. Kaivuri oli jäänyt kiinni paikkaan, mistä meidän oli tarkoitus mennä bussilla. Uskaltauduin hetken katseltuani kysyä, että kauanko täällä ovat ensimmäiset odottaneet. Vain muutaman tunnin oli lohduttava vastaus, ehkä tästä tänään päästään läpi.

Kuvaa ottaessani paikallinen mies huusi, että ota kuvia ja laita ne facebookkiin, että koko maailma näkee kuinka paskoja kiinalaiset ovat rakentamaan teitä. Kieltämättä urakan suunnitelma vaikutti huonolta. 200km asfalttitietä on tarkoitus rakentaa 5 vuoden aikana. Kalustoa ei näkynyt kovin paljoa, joten vähän epäilen aikataulussa pysymistä. Kiertoteitä ei rakenneta, vaan pohjia varten kaivetaan tällaisia liejumonttuja ilman minkäänlaista ojitusta, tien ollessa koko ajan käytössä. Voisi toimia kuivalla alueella, mutta ei täällä. Paikalliset jotka joutuvat käyttämään tätä käytännössä ainoaa tietä ja ovat jo vuoden jälkeen raivoissaan. Ennen täällä pääsi kulkemaan hyviä italialaisia sorateitä pitkin, mutta kiinalaiset ovat pilanneet ne. En ymmärrä miten täällä voi sadekaudella kulkea.

Todettuaan, että kaivuri ei liejusta omin avuin lähde, keskityttiin tähän telaketjuvehkeeseen, joka saatiin lopulta käyntiin.

Tämän jälkeen homma alkoi toimia. Ensin irroitettiin mudasta kaivuri, sitten kuorma-auto ja lopuksi tasattiin tie sellaiseksi, että bussiletka pääsi läpi. Meidän tarvi odottaa vain tunti tai kaksi.

Yleisin rakennustapa tämän seudun maaseudulla.

Loppumatka meni mukavasti vanhaa soratietä pitkin.

Alueen kolmas pato rakenteilla. Muistelen lukeneeni, että tämä uhkaa heimojen elämää Omo-laaksossa.

Suuria voimalinjoja ja heinänkantajia.

Näitä poliisin tiesulkuja oli paljon padon lähellä. Bussista piti aina nousta ja kävellä sulun toiselle puolelle, jossa pääsi takaisin kyytiin poliisin tarkastettua bussin. Rikoin vähän lakia, kun kävelin narun yli, olisi pitänyt kiertää. Selvisin huomautuksella.

Loppumatkasta oli vielä yksi tietyömaa, jolle oli rakennettu kiertotie. Kuski ei sille kuitenkaan lähtenyt, vaan paineli kylän läpi, suurimman osan ajasta korkeintaan polulla, välillä ei oltu tiellä ollenkaan. Mainitsin rahastajalle, että siellä olisi ollut kiertotiekin, hän naureskeli, että tiedetään, mutta tämä reitti on parempi.

Vasemmalla rahastaja johon tuli ystävystyttyä matkan aikana ja hänen paras ystävänsä, joka oli vissiin vaan jeesaamassa. Taustalla kuski, joka on entinen poliisi. Tämä näkyi liikennesääntöjen osaamisena, yhdessä kolmen tien liikenneympyrässä. Me oltiin menossa vasemmalle ja kuski lähti kiertämään ympyrää, jolloin takaa alkoi moniääninen huuto, ilmeisesti, että olet menossa väärään suuntaan...

Perillä Sodossa oltiin iltakuudelta, eli 12 tunnin ajon jälkeen. Matkaa oli muistaakseni vain 160km. Vaikeudet yhdistivät ja bussissa oli todella hyvä henki. Päivä olikin yksi reissun parhaista.