Alas vuorilta

Aguas Calientesiin matka kävi samaa portaikkoa. Alaspäin oli huomattavasti rennompi kulkea. Illasta ei sen kummempia, käytiin syömässä ja painuttiin nukkumaan. Seuraavana aamuna heräsin hieman tokkurassa 12 tunnin yöunien jälkeen ja huomasin, että mahani on huonona. Ilmeisesti ei olisi kannattanut edellisenä iltana syödä sitä päivän pöydällä ollutta juustosämpylää. Käytin kyllä marttojen haista, maista ja syö ohjetta...

Käytiinkin etsimässä rautatieasemaa, ehkä aamujunat eivät olisi niin törkeän hintaisia. Löydettiin kuitenkin vain tämä paikallisjunien asema, josta ulkomaalaiset eivät saa ostaa lippuja. Hinnat näyttivät olevan monta kymmentä kertaa halvemmat paikallisille, pahinta kaksoishinnoittelua mitä olen koskaan nähnyt. Päätin kävellä vaikka hieman huonovointisena, Perurail meni boikottiin.

Alkumatkalta vinkki hardcorebudjettireissaajille, Machu Picchusta näkyy suuri osa täältä junaradaltakin .

VR:lläiset! Onko tämä se miltä se näyttää, junansuistaja?

Saanko esitellä Incakola. Kolan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, mutta ihan hyvältä maistuu. Tai kun minä olen näitä makuja vähän huono kuvailemaan, niin kerrotaan Minnan sanoin: "Purukumin makuista, lapset tykkäis, tulee vähän mieleen spidermanlimu."

Kukkiva banaani, aika suurella todennäköisyydellä.

Suomalaisia ei olla vieläkään nähty, mutta jotain suomalaisperulaistayhteistyötä täällä on tehty. Tällainen kyltti löytyi yhden kopin seinästä, muita maita ei näkynyt mainittavan, hyvä me! Kielitaitomme ei oikein riittänyt tajuamaan, mutta onneksi taitaa liittyy enemmän luontoon, kuin junarataan...

Minibussia odottaessa nähtiin Sucren retkeltä tutut Jimmy ja Alex. He olivat menossa MP:lle. Huomaa, että ollaan kuljettu suurimmaksi osaksi hyvin tallattua Gringotrailia. Täällä ollaan törmätty pariskuntaan, jotka nähtiin ensi kerran Samaipatassa ja sen jälkeen Sucressa. Pitkäaikaisin naamatuttu on kuitenkin saksalainen pariskunta, joka reissaa pienen lapsen kanssa. Nähtiin heidät ensi kerran Corumbassa ja sen jälkeen melkein joka kaupungissa, viimeisen kerran Copacabanalla.

Matka takaisin Cuscoon meni vähän vähemmän pelottavasti, kuin tulomatka. Vähän ärsyttivät puolalaiset, jotka yrittivät hankkia kuskilta tietoja toisesta autosta, johon yksi heistä oli unohtanut kenkänsä. Kuski ei osannut auttaa ja selvästi ärsyyntyi jankkaamisesta ja vauhti kiihtyi. Suurimmaksi osaksi kuski oli kuitenkin rauhallinen. Sateisessa Cuscossa oltiin jo kahdeksan jälkeen, joten käveltiin hotellille.

Seuraavana päivänä maha oli palannut normaaliksi ja huomasin Ritvalta tulleen synttärionnittelun (kiitos), joten päätin lopettaa raaskiiko vai eikö raaski syödä marsua mietinnän.

Käveltiin tähän hyvään ja perinteiseen ravintolaan lounaalle. Minulle marsua ja Minnalle kirjolohta, kyytipojaksi jotain perinteistä juomaa, joka maistui käyneelle.

Tässä marsu, joka on täytetty yrteillä. Liha oli pehmeää, makua en osaa sen erikoisemmin kuvailla, mutta jos pitää laittaa liha vai kana akselille, niin lähempänä kanaa. Ihan hyvää oli, muttei erityisen paljon parempaa, kuin normiliha, joten kertakokeiluun jää. Minnan kirjolohi oli reissun parasta. Juoma oli ihan hyvää minun mielestäni.

Machu Picchulta lähti muutakin mukaan, kuin muistot ja kuvat. Siellä nimittäin oli mäkäräisiä, joiden puremat kutiavat todella pirullisesti, Anna-Liisan antama teepuuöljy auttaa kohtuullisesti.

Sunnuntaina oli paikallisvaalipäivä. Perun laki kieltää alkoholin myynnin vaalien aikana. Juominen taitaa kuitenkin olla sallittua, sillä nähtiin yksi kaveri pullo kourassa keskellä kaupunkia.

Illalla oli aika sanoa hyvästit Cuscolle. Oikein kiva kaupunki, mitä nyt melko turistisoitunut. Oltiin ostettiin bussiliput Nazcaan 90 solilla/hlö. Vähän kallista mutta oli matkaakin 14 tuntia. Bussi oli oikein mukava uusi Scania, joten tuli nukuttua ihan hyvin siihen nähden, että matka oli jatkuvaa mutkaa, ylitimmehän käytännössä Andit. Kerran heräsin kylmään ja vilkaisin kelloani, oltiin 4500 metrissä.

Pari kuvaa aamulta, tuossa ensimmäisessä taitaa näkyä (vähän huonosti) oikeassa reunassa maailman korkein hiekkadyyni Cerro Blanco, korkeutta vaikuttavat 2078 metriä. Perillä Nazcassa häsläriä riitti, mutta muuten väki vaikutti hymyilevältä ja ystävälliseltä.

Pottua juustokastikkeessa ja pottulevyjen välissä majoneesivihanneskanasysteemiä. (Huomaa, että ollaan potun kotimaassa)

Mietittiin tämän aamiaisen verran jäädäänkö, mutta päätettiin jatkaa, sillä lentämään ei lähdetä ja ne kuuluisat linjat näkyvät muuten huonosti. Tunnin päässä oli massaturismi- ja häslärivapaa Palpa, jossa pitäisi myöskin olla historiallisia kuvioita, joista juuri kukaan ei tiedä, koska vieressä on Nazca. Palpaan päästiin Ican minibussilla (10s/hlö). Perillä apteekkari toi Palpa Lines hostellin käyntikortin, 40s hinta miellytti, joten pyydettiin häntä näyttämään paikka.

Saatiinkin oikein mukava huone omalla kylpyhuoneella. Hanasta tulee liiankin kuumaa vettä ja ilma on mukavasti kolmenkympin oikealla puolella. Tuntuu vähän, kuin oltaisiin maata vaihdettu.