Machu Picchu - Matka sinne

Matka alkoi kahdeksan aikoihin San Blasin kirkon pihalta. Matkan meille myynyt mies oli huolehtimassa meidät oikeaan minibussiin, loistavaa palvelua. Matka meni ihan mukavasti, kun vihdoin päästiin yhdeksän jälkeen lähtemään Cuscosta. Piti pysähtyä tankkaamaan ja pistämään ilmaa renkaisiin eri paikoissa, lisäksi oli pari pysähdystä, joiden syytä en tiedä.

Matkalla käytiin yli neljässä tuhannessa metrissä, mutta oltiin niin pilvessä, ettei edes pysähdytty näköalapaikalla. Tie oli melkoisen pelottava ja varsinkin tämän pilven sisällä oli vähän liian jännää, kun ei ollut hajuakaan, että oliko siinä vieressä satojen metrien kuilu.

Todennäköisesti oli, sillä laskeuduttuamme hieman alemmas näimme, että rotko oli syvä. Täällä päätettiin, ettei mennä Ecuadoriin, vaaralliset vuoristotiet saavat riittää vähäksi aikaa. Santa Teresassa pysähdyttiin lounaalle, keittoa ja kanaa lisukkeilla.

Näytti ihan ihmisen tekemältä, mutta miksi kukaan olisi vuoreen jokea tehnyt. Pian tämän luonnonihmeen jälkeen oltiin siellä mitä pitemmäs ei autolla pääse.

Joten jatkettiin junarataa pitkin kävellen, junakyyti olisi kustantanut muistaakseni 24 dollaria, joten ei edes harkittu, arvioitu kävelyaika oli 2,5 tuntia. Taustalla näkyy Matcu Picchu Mountain.

Vähän aikaa mentyämme junaraidetta pitkin huomattiin, että sillan olisi voinut ylittää myös vieressä kulkevaa kävelykaistaa pitkin, muistettiin paluumatkalla. Ilmasto oli trooppista, mikä yllätti, jotenkin olen aina ajatellut, että Machu Picchulla olisi kylmä.

Maisemat olivat nättejä, oli todella hieno fiilis olla taas viidakossa.

Kertaalleen juna ohitti meidät, kuultiin se jo kaukaa, eikä vauhti ollut kova.

Tunneleista ei olisi saanut mennä läpi, mutta opastajamme ei puhunut mitään tiestä, jolle olisi pitänyt kääntyä, joten missattiin se. Ei onneksi oltu ainoita pöljiä.

Pian tunneleiden jälkeen saavuttiin Aguas Calientesiin. Vähän aikaa odottelua, jonka jälkeen yksi opas kävi näyttämässä meille majapaikkamme. Saatiin oma huone omalla kylpyhuoneella, vaikka oli ollut puhe yksinkertaisesta huoneesta yhteisvessalla. Hieman ennen kahdeksaa käytiin ostamassa liput oppaan kanssa ja tämän jälkeen lähdettiin illalliselle.

Hyvän illallisen jälkeen jaettiin aamiaispussukat ja annettiin ohjeet seuraavalle päivälle. Vettä ja ruokaa ei saa sääntöjen mukaan Matcu Picculle viedä, mutta opas kehotti ottamaan molempia. 0,5l vesipullo ylhäällä olisi maksanut 8s. Kysyin myös repustani, sillä yli 20 litran reppuja ei alueelle saa viedä. Opas sanoi, että 30l reppuni on aivan ok. Bussimatka ylös olisi ollut 10$, joten valittiin käveleminen. Yöunet jäivät hieman vähiin, sillä ravintolasta päästiin vasta yhdeksän jälkeen ja päätettiin herätä neljältä, jotta olisimme portilla viideltä, kun se aukeaa. Opastettu kierros MP:lla alkaisi puoli seitsemältä.

Hieman ennen viittä saavuttiinkin pienessä vesisateessa portille, jossa oli vähän jonoa. Sade kuitenkin loppui pian portin auettua, joten kauaa ei jouduttu sateessa tallaamaan.

Tässä reitti. Kuva ylhäältä, muttei se faktoja muuta, matkaa 1350 metriä, 90% portaita pitkin.

En tiedä olivatko inkaportaat, mutta ainakin sen tyyppisiksi portaat oli rakennettu. Matka oli rankka. E-Afrikkalainenkin pari sanoi, että he luulivat itseään hyväkuntoisiksi. Tunnin tavoiteajassa päästiin kuitenkin ylös.

Ja siellä se näkyy.

(Jatkuu ensi numerossa)