tiistai 16. joulukuuta 2014

Aktiviteettipäivä

Ballestasin lisäksi täällä mainostetaan viinikierroksia (20s) ja hiekkakirppuajeluja (35s), joten buukkasin sellaiset seuraavalle päivälle. Minnalle riitti hienostunut viinintilakierros, joka oli vuorossa ensin.

Voisin aluksi kertoa ryhmämatkojen ihanuudesta. Meidän piti olla matkatoimistolla 12.45. Matkatoimistolta lähdettiin lopulta 13.20. Tämän jälkeen ajeltiin ympäri Icaa keräämässä porukkaa ja viinitarhalla oltiin joskus kahden jälkeen. Alkoi tuntua, että riittävät nämä ryhmämatkat taas vähäksi aikaa ja on parempi suunnata vähemmän tallatuille reiteille. Myös Huacachinan joka kulman takana olevat häslärit ovat alkaneet kypsyttää, varsinkin näin viikonloppuna, kun heidän määränsä kasvaa turistien kanssa samassa suhteessa, perulaisten vallatessa Huacachinan.

Avautuminen päättyy, mennään viinitarhalle.

Rypäleet ovat täällä tummia kypsänä, sadonkorjuun aika on maaliskuussa. Jälleen opas puhui englantia ja espanjaa, me olimme ainoat englanninkieliset, joten saatiin ryhmäsepostuksen jälkeen aina yksityissepostus.

Rypäleiden jälkeen esiteltiin niiden murskaamo. Vain naiset kantavat vanhan tavan mukaan rypäleet tänne tarhalta. Ensin rypäleet kaadetaan altaaseen jossa ei ole puristinta ja ne tanssataan murskaksi, turistit ovat tervetulleita bailuihin. Tämän jälkeen kuoret tuodaan tähän kuvan altaaseen ja viimeiset tipat puristetaan kuorista tuon valtavan puristimen avulla. Näistä altaista mehu valuu seuraavaan altaaaseen.

Jossa se suodatetaan ja lapotaan näihin perinteisiin käymisastioihin. Aluksi viiniä käytetään aukinaisena, sitten ruukku sinetöidään ja muutaman päivän päästä ruukkuun tehdään pieniä reikiä, jotta kaasut pääsevät pois. Tämä käymisprosessi tapahtuu varjossa, auringossa viini menisi pilalle. Tämän jälkeen viini pysyy viininä tai siitä tehdään Piscoa.



Tässä valtavassa pontikkapannussa, joka lämpiää puulla.

Lopuksi maistelemaan.

Tämä punkku oli viineistä suosikkini. Vaikkakaan viini ei hirveästi punkulta maistunut, pitkälti makeutensa takia. Maistettiin myös valkkaria, paria jälkiruokaviiniä ja sitten siirryttiin piscoihin, peruskaman lisäksi saatiin myös kermalikööripiscoa ja persikkapiscoa. Ihan kattava tarjoilu, osa porukasta näytti päihtyvänkin. Kermalikööri oli piscoista ylivoimaisesti parasta.

Tämän taskumattipyssyn olisin halunnut, mutta 200 solesia.

Tästä keraamisessa pullossa on kaksi "pullonsuuta", toinen on tuolla pään päällä ja toinen, no kyllä te arvaatte. Tämän tyylisiä patsaita näkyi jo Cuscossa.

Pienen tauon jälkeen mentiin maistelemaan palkintoja voittaneita viinejä ja piscoja. Näitä satiin pienemmistä laseista. Maku ei voittanut pettymykseksemme edellistä paikkaa. Tuo vasemman reunan hedelmäpisco maistui ihan lasten yskänlääkkeelle. Kaksi tyttöä teki mielestäni reissun juuri oikein, maisteltuaan viinejä, he ostivat mielestään parasta pullon, pyysivät avaamaan sen ja siirtyivät varjoon nauttimaan päivästä. Heidät vietiinkin hotellille jatkamaan, ilmeisesti reissun toinen puolisko ei kiinostanut.

Toinen puolisko oli melko pikainen tutustuminen Cachichen noitakylään. Kuvassa nykyisen noidan maja, noidalta löytyy naamakirjasivut, mailiosoite, sun muut nykyajan yhteydenottotavat.

Kuuluisa seitsenpäinen palmu. Ennustus taisi mennä siten, että Ica täyttyy vedellä, kun seitsemäs pää syntyy. Näin kävikin tässä ei niin kovin kauan aikaa sitten. Ica tulvi, mutta sateet päättyivät, kun seitsemäs pää katkaistiin. Icalaiset valvovat edelleen tarkkaan, ettei seitsemäs ala kasvaa, palmu on muutenkin melko paljon kärsinyt. Paikka oli aikoinaan noitien kokoontumispaikka.

Viimeisen suuren noidan muistoksi tehty patsas, nimeä en nyt muista. Pöllö edustaa valkoista magiaa ja pääkallo mustaa. Täältä kaahattiin takaisin Huacachinaan, sillä minua alettiin jo kaivata hiekkakirppuajelulle. Olin onneksi ottanut molemmat retket samalta firmalta, kello oli jo lähes viisi ja ajelun piti alkaa neljältä.

Muut jo odottivat, joten hyppäsin viimeiselle vapaalle paikalle ja kuski starttasi hirviön, jolla kaahattiin tovi pitkin dyynejä. Melko hauska, mutta vähän laiska vuoristorata-ajelu.

Ensimmäisellä pysähdyspaikalla kaivettiin laudat kirpun perästä ja valmistauduttiin laskuun. Olin ottanut harkinnan jälkeen tarraremmilaudan, jolla voi laskea myös makuultaa, enkä oikeaa lumilautaa. Vahaa pohjiin ja huomasin olevani tapani mukaan joukon kärjessä. Hieman jännitti asetuttuani laudalle makaamaan, sillä mäki oli jyrkkä. Huutaen pääsin mäen kunnialla alas, todella hauskaa!

Tässä tulee japanilainen tyttö toisen mäen alas. Saksalainen pariskunta oli vuokrannut oikeat laudat, muttei puhettakaan, että kumpikaan olisi uskaltanut laskea näitä mäkiä ilman minkäänlaista kokemusta, nainen oli hieman lumilautaillut, mutta sanoi, ettei tätä voi verrata siihen, hiekka käyttäyttyy aivan eritavalla.
Tällainen oli aloittelijoiden lauta, kuski ihmettelikin mitä aloittelijat tekivät ammattilaisten laudan kanssa. Saksalaiset sanoivat, että matkatoimisto oli suositellut niitä. Kuski vähän hymisi, joten minä kysyin: "koska he saavat niistä enemmän rahaa?" Kuski sanoi, että juuri niin. Koitin kysyä matkatoimiston nimeä, mutta saksalaiset eivät muistaneet. Minun toimistoni oli nimenomaan suositellut, etten ota ammattilaisten lautaa.
Seuraavaksi mentiin saksalaisten mieliksi pienempiin mäkiin. Näitä ei ollut mieltä laskea mahallaan, joten minäkin koitin seistä laudan päällä. Lumilautailusta minulla ei ole lainkaan kokemusta, joten ensimmäinen mäki meni takakäsi maassa, toisen kaaduin ja kolmannen olisin varmaankin seissyt, mutta luisto loppui, sillä olin unohtanut lisätä vahaa tähän viimeiseen laskuun. Hauskan oloista, eikä niin vaikeaa, kuin olin ajatellut, mutta kunto saattaisi loppua harjoitellessa, sillä dyynien päälle kiipeäminen ei ole kevyintä hommaa, lautoja täällä vuokrataan ilman ajeluakin. Lopuksi hurjasteltiin takaisin kylään. Hauska päivä.

Majapaikkaan päästyäni vilkaisin reppuuni, jonka olin antanut Minnalle lähtiessäni kirppuajelulle ja kysyin missä kamera? Minna ei ollut edes avannut reppua, joten kamera oli jäänyt autoon...

Etelä-Amerikka ei ole kuuluisa rehellisyydestään, mutta laitoin silti nopeasti kengät jalkaan ja lähdettiin matkatoimistolle, ehkä saan lahjottua kameramme takaisin, jos maksan siitä käyvän hinnan. Matkatoimistolla myyjä kuitenkin kysyi heti, että tulitte hakemaan kameraa? Kuski toi sen tänne, ehkä reissun parhaat fiilikset, annoin 50s ja pyysin toimittamaan sen kuskille. Vaikka kännylläkin saa kuvia ja suurin osa täälläkin olevista on otettu sillä, zoomia olisi tullut ikävä.

2 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Yyyy onneksi en juo varvasviinejä.

Seuraavaksi sitten kokeilet lautailua veneen perässä roikkuen!

Tuukka kirjoitti...

Aivan ehdottomasti, kun tulee edullinen tilaisuus :)