Mérida

Hospedaje Familiar Choco Yon rantatuoleista ei jääty Meridassa nauttimaan, vaan suunnattiin heti fiestoille. Ehkä seuraavana päivänä olisi riippumatossa makoilun aika.

Väkeä oli paikalla, mutta rodeo ei ollut vielä alkamassa, joten istahdettiin oluelle ja syömään. Paistettu siannahkani ei ollut herkullista. Syötyämme väkeä alkoi kiivetä katsomoon, johon mekin suuntasimme. Pääsymaksu oli 30c/hlö.

Areenassa oli aina yksi härkä, paljon ratsumiehiä ja muutamia jalkamiehiä. Yhtä huomattavassa humalassa ollutta miestä tuli seurattua. Kaveri oli käynyt aiemmin juttelemassa meillekkin ja oltiin vitsailtu, että mahtaakohan tämä kaveri ratsastaa härällä. Nähtyämme hänet toikkaroimassa areenalla emme pitäneet asiaa enää niin epätodennäköisenä, sen sijaan kaverin turvallisuus huoletti. Kuvassa mies seisoo musta paita päällä hevosmiesten takana.

Jokaisen härän esiintyminen alkoi siten, että se kiskottiin yhteiskarsinasta hevosten voimalla areenalle, lassottiin ja pakotettiin tuota tolppaa vasten. Kun härästä oli saatu ylimääräiset narut irti ja rinnan alta mennyt rodeoköysi paikoilleen, ratsastaja kiipesi selkään ja härkä päästettiin vapaaksi.

Tästä alkoi varsinainen rodeo. Ainoastaan yksi mies lensi härän selästä. Muuten ratsastus loppui siihen, että härkä rauhoittui ja ratsastaja kiipesi yleisön joukkoon. Nuoret miehet tykkäsivät uhmata kohtaloaan ja seistä areenan reunalla niin kauan, kuin uskalsivat, ennen hyppyä takaisin katsomoon.

Rodeon loputtua alkoi "härkätaistelu", kun jalkamiehet ärsyttivät härkää, joka sitten hyökkäili ympäriinsä. Eläinrääkkäystähän tuo oli ja lähdettiinkin, kun yksi rauhaa rakastanut härkä ei suostunut ratsastettavaksi. Miehillä oli hirveä työ saada se tolpalle, josta se ei suostunut nousemaan ja miesten luovutettua se juoksi yhteiskarsinan luukulle rähisemättä, jonne se lopulta päästettiinkin. Aiemmin oli esiintynyt pari isosarvista, jotka antoivat ihan hyvän shown.

Rodeon jälkeen vetäydyttiin yhteen lukuisista baareista nauttimaan hyvää seitsemän vuotta vanhaa Nicaragualaista rommia, kolan ja jäiden kera (200c).

Juomia kumotessa tuli miettittyä, että oliko se nyt niin siellä Suomen maassa, että 10 paukun tilaaminen on ok, mutta kahta paukkua ei voi saada samaan lasiin, mutta pullon tilaaminen on ok?

Ilta oli hyvä ja melko pitkä, joten seuraavana päivänä tuli makoiltua riippumatossa ja luettua Ahtisaaren elämänkertaa. Hurjiin saavutuksiin on mies yltänyt ja noussut maailmanlaajuisesti asemaan, jota on hankala edes ymmärtää.

Maanantaina päätettiin jatkaa matkaa. Lautta lähtisi alkuillasta Altagraciasta San Carlosiin. Viimeinen bussi oli kuitenkin mennyt jo yhdeksältä aamulla, joten päätettiin yrittää liftata. Liikennettä oli kuitenkin erittäin vähän, joten parin tunnin odottelun jälkeen otettiin taksi Santa Cruziin (100c) ja jatkettiin sieltä bussilla.

Lauttarannassa silmiin pisti tuo punamusta lippu, joka on tuttu Rauli Virtasen kirjan kannesta. Siinä sitä liehutettiin barrikaadeilla, mutta vallankumouksen onnistuttua sisseistä on tullut valtapuolue, jonka lippuja näkee kaikkialla. Laivalippuja oli kahdenlaisia, mutta gringot eivät saaneet ostaa kuin kalliimpia yläkannen paikkoja (181c/hlö).

Laiva olikin hyvin jakautunut. Ylhäällä oli lähes ainoastaan gringoja ja alakerta oli täynnä paikallisia. Ei oltu hoksattu vuokrata tuollaista aurinkotuolia (30c) ja muutamat riippumaton ripustuspaikat olivat jo menneet, joten jouduttiin menemään kylmiin ilmastoituihin sisätiloihin.

Väljää oli kuitenkin, joten saatiin oma penkkirivi. Minna nukkui penkillä ja minä lattialla, yö meni yllättävän makoisasti ja aamulla saavuttiin San Carlosiin, valmiina jokiseikkailuun.