Kotimatka alkoi taksilla yhdeltä yöllä. Varmaan joku byrokraattinen juttu, että näitä halpalentovuoroaikoja lennetään näinä aikoina, luulisi spotteja olevan vapaana järkevämpiinkin aikoihin. Lentoni lähti siis 3.55, mikä on ehkäpä surkein lähtöaika. Väsyttävän myöhään, mutta ennen lentoakaan ei oikein ehdi nukkua.
Lentokentällä oli ensin lippujen etukäteistarkastus, jossa kai lähinnä tarkistettiin, että henkilöllä on oikeus lentää sinne minne on menossa. Suomi ei vaadi suomalaisilta mitään tositteita, joten minulla oli helppoa.
Check inistä minun piti kantaa rinkkani erikoismatkatavaroiden linjalle ja mennä sen jälkeen hakemaan leima ja allekirjoitus koronatodistukseeni. Nyt alkoivat vaikeat kysymykset. Olisi pitänyt olla kuitti maksusta. Ensin vain ilmoitin, ettei minulla ole sitä, mutta sitten muistin, että taisin saada tekstarin maksusta. Koitin näyttää sitä, mutta virkailija halusi nähdä paperisen kuitin. No selitin, että olen heittänyt sen roskiin jo aikaa sitten. Kun aloin tarkistaa kuvista olenko kenties ottanut kuitista kuvan, virkailija vilkaisi ohitseni ja totesi, että alkaa tulla jonoa. Leimataan ja allekirjoitetaan sitten ilman tositetta. Kiitosta vaan. En kyllä ymmärrä miksei hänellä ollut tietokonetta, mistä tarkistaa maksut ja todistuksien aitous.
Lento oli lähes täynnä. Katsoin leffan ja nukuin ihan mukavasti. Lentohan oli aika pitkä. Saatiin yksi eväspussi pian nousun jälkeen ja toinen vähän ennen laskeutumista. Lennolla oli maskipakko ja matkustamohenkilökunnan päätehtävä tuntui olevan siitä muistuttelu. Näki sitäkin, että maskia pidettiin leualla ja lentoemännän lähestyessä nostettiin se äkkiä naamalle.
Turkin maahantulotarkastuksessa minulta ei taaskaan kyselty testitodistusta, leima napsahti passiin ilman kysymyksiä. Sata dollaria kankkulan kaivoon, mutta ehkä oli parempi pelata varman päälle. Passintarkastuksesta suuntasin testauskeskukseen. Sen verran väsytti, etten muistanut, mikä vasta-ainetesti oli englanniksi. Tarjolla oli PCR, Antibody ja Antigen. Portilla oli avulias nainen vastassa, joka sanoi, että Suomeen mennessä tarvitaan varmaankin PCR testi. Sanoin, etten virallisesti tarvitse mitään, mutta haluaisin PCR:n lisäksi tarkistaa onko minulla ollut korona. Antibody ja PCR siis, yhteensä 63€. Vaikutti siltä, että ihmiset ottavat lähinnä pakolliset testit. Ihan heti ei mahdu järkeen miksei Suomi vaadi vieläkään negatiivista etukäteistestiä, kuten lähes kaikki muut maat, joiden raja on auki.
PCR oli tuttu ja helppo, verikoetta hoitaja koitti ottaa kahdestakin eri kohdasta, mutta joutui hakemaan kokeneemman, että saatiin putki täyteen. Ei ole ensimmäinen kerta, minulla on kai jotenkin hankalat suonet.
Taksien hinnoittelu oli selkeästi ymmärrettävissä ja kaikissa takseissa oli mittari. Ei uskoisi, mutta Bernerin ja Sipilän ansiosta Turkissa taitaa olla selkeämpi taksien hinnoittelu, kuin Suomessa.
Puolen tunnin taksimatka tänne Imrahoriin maksoi vajaan kympin. Olin valinnut 20€ Acar airport hotellin lähes puhtaasti sijainnin takia, mutta huonekin oli hyvä, ihan Suomen perushotellitasoa.
Suihkun jälkeen oli aika mässäillä. Olinhan yhdessä maailman parhaista ruokakulttuureista.
Haastava risteys. Yhden pakun kuski poltti ensin reilusti kytkintä, stumppasi ja seuraavaksi poltti kumia... Välimallin ratkaisu olisi ollut se oikea.
Vaikka maha alkoi olla jo täynnä, liekitettyä kebabvarrasta ei voinut ohittaa. Tästä oli hyvä jatkaa nukkumaan.
10.3. Kaikkien matkustajien piti kulkea testialueen läpi. Testituloksen kanssa pääsi läpi ilman uutta testiä, näin toimi suurin osa matkustajista. Läpi pääsi myös ilmoittamalla, ettei ole tehnyt testiä, eikä aio tehdä sitä täälläkään. Tämän näin omin silmin, kun noin kolmikymppinen mies meni läpi pienen keskustelun jälkeen. Minä päätin testauttaa itseni täälläkin. Tuokin testi oli negatiivinen, kuten myös neljän päivän päästä tekemäni uusi testi.
