Gambaga

Bolgassa en tehnyt enää muuta, kuin vaihdoin Walewalen bussiin ja söin aamiaisen.

Walewalessa piti vähän kävellä, että löysin Gambagaan menevään bussiin. Lipunmyyjä kehui rinkkaani ja pyysi hankkimaan hänelle samanlaisen. Kerroin, että voi olla hankalaa löytää samanlainen Ghanasta, johon hän tokaisi, että annat sitten omasi, kun tulet takaisin. Vaihtoehtoinen paluureitti harkinnassa...

Tie oli suurilta osin aika heikossa kunnossa, tässä voitiin vielä ajaa melko suoraan, mutta välillä meno oli pelkkää kuoppien väistelyä, sadekaudella tie mahtaa olla usein poikki.

Näihin taloihin ei kyllästy koskaan.

Gambagassa kävelin Marta memorial vierastaloon. Kirkonmenot olivat viereisessä kirkossa käynnissä, mutta tyttö kävi silti antamassa minulle huoneen. Tyttö kertoi kysyessäni, että hänen isänsä aiempi vaimo oli Marta ja hänet on haudattu tuohon kuvassa näkyvään hautaan.

Huone oli hinta/laatusuhteeltaan loistava. Ilmastointi ja rupeli, toimiva jääkaappi, oma kylpyhuone ja hintaa vain 20 cediä. Juoksevaa vettäkin piti olla, mutta ei ole toiminut tähän mennessä, vettä saa kuitenkin ämpärillä haettua pihalla olevasta saavista.

Perinteinen rakennustapa kohtaa nykyajan.

Iso kirkko raunioina, enne paremmasta afrikkalaisesta tulevaisuudesta?

Olin tullut tänne "noitien" takia, halusin nähdä omin silmin tulokset tästä ihmisoikeusrikkomuksesta, olen aina ajatellut, että noituus on menneisyyttä ja kuuluu enemmän Euroopan historiaan.

Maanantaiaamuna lähdin etsimään päälikköä ja "noitien" leiriä, näitä leirejä on Ghanassa kolme ja täällä on yksi niistä. Mitään viitteitä ei näkynyt kadun varressa, joten menin kauppaan ja ostin kolan, samalla kysyin naiselta tietääkö hän kuinka voisin vierailla "noitien" leirissä. Nainen kertoi suunnan päälikön palatsille, jos päälikkö antaa luvan, voin mennä leiriin. Palatsin ulkonäöstä en saanut muuta kuvausta, kuin, että se on iso talo. Jouduinkin turvautumaan muutaman nuoren naisen apuun, joista yksi lähti näyttämään minulle oikeaa paikkaa.

Ison katoksen seinässä luki Gambaga palace. Paikassa oli vanhempi länkkäri pariskunta, joista mies kävi vääntöä paikallisen miehen kanssa. Kuulin vain, että me olemme tulleet Gambagaan asti... Ei tiennyt hyvää, enkä mennytkään moikkaamaan ja ongelmien keskelle, vaan vetäydyin katokseen, jossa oli naisia myymässä vettä ja elintarvikkeita. He pyysivät minut istumaan, kun olin ostanut pussillisen vettä. Kerroin, että haluasin tavata päälikön, jotta voisin vierailla "noitien" leirissä. Yksi naisista meni läheiseen taloon ja jonkin ajan päästä paikalle saapui vanha mies, luulin häntä pääliköksi, mutta selvisikin, että hän vain esittelisi minut päälikölle, lähdin mukaan. Jäin päälikön majan ulkopuolelle odottamaan. Pian mies tuli takaisin ja kertoi, että päälikkö oli syömässä, mutta 10 cedin lahjani kelpasi ja sain luvan vierailla leirissä.

Seuraavaksi mies vei minut leiriin ja katokseen, jossa paikallinen nainen oli puhumassa tälle vanhemmalle pariskunnalle. Eli olivat päässeet sisään ja mies kenen kanssa vääntöä oli käyty oli myös mukana istumassa, hänellä oli Tamale taksin paita, joten ehkä riita oli liittynyt taksipalveluihin. Minäkin istuin alas ja nainen toivotti tervetulleeksi, myös englantia puhumaton "noitien" johtaja oli paikalla ja istuin hänen vieressään. Pian mies lähti kuitenkin viemään minua kierrokselle, puhun johtajan kanssa myöhemmin.

Mies kysyi onko minulla kameraa ja kehotti ottamaan kuvia, varmistin, että onhan tämä ok myös naisille ja pyrin juttelemaan varsinkin niiden kanssa, joista otin kuvia, ettei tule ihmiseläintarhafiilistä. Juttelu oli kuitenkin lähinnä moikkailua, sillä naiset eivät puhuneet englantia.

Kuvan nainen tekee uutta kattoa. Taustalla näkyy keppejä, joita monet asukkaat olivat metsässä keräämässä. Naiset eivät siis ole vankeina kertoi mies. He saavat liikkua vapaasti kaupungissa ja ovat myös vapaita lähtemään, jos heillä olisi paikka mihin mennä. Kotikylässään heidät tapettaisiin, sillä heidät on tuomittu noituudesta ja tästä rangaistuksena on kuolema. Tämä onkin siis enemmän pakolaisleiri, kuin vankila. Ei ollut tilannetta jossa olisin voinut kysellä enemmän. Mutta mitä olen aiemmin lukenut, niin noidaksi julistamisen syyksi voi kelvata vaikka miehen kuolema, kehityshäiriöisen lapsen synnyttäminen, muu outous tai vain muiden halu päästä eroon naisesta. Luin myös, että täältä oli kerran lähtenyt yksi nainen kotikyläänsä, luullen, että hän on tervetullut. Nainen palasi kuitenkin muutamaa päivää myöhemmin ilman toista korvaa, hänelle oli kerrottu kotikylässä, että toinenkin korva leikataan pois, jos hän vielä yrittää palata.

Kierroksen jälkeen tapasin naisten johtajan uudestaan. Hän on ollut täällä 8 vuotta, siitä lähtien, kun hänen miehensä kuoli, enempää en kysellyt. Lahjoitin hänelle "noitien" hyväksi 30c.

Päivällä lähdin kävelemään seuraavaan kylään, joka on 8km päässä. Kilometrin jälkeen totesin, että kenkäni eivät kestä maaliin asti. Palasinkin takaisin ja aloin etsiä tosissani kengänkorjaajaa, joka löytyikin kolapähkinöiden myyjän vierestä. Kolapähkinät ovat perinteinen lahja ja niitä olisi kuulunut viedä tänäänkin päälikölle, mutta olen ymmärtänyt, että käteinen on nykyään halutumpaa (enkä ollut löytänyt pähkinöitä). Kengät sain taas korjattua ja toivottavasti kestävät Suomeen asti vaikka alkavatkin olla aika puhkikävellyt. Korjaus olisi maksanut 0,5c, mutta annoin taas reilun ylihinnan eli 1,5c, sillä arvostan tätä aliarvostettua ammattiryhmää suuresti. Täällä puhutaan taas erilailla rahasta, eli vanhanaikaisesti. 2007 rahanuudistuksessa poistettiin neljä nollaa. Jos siis pyydetään kymppitonnia tarkoitetaan yhtä cediä.

Iltapäivällä tein uuden yrityksen lähteä Naleriguun, tällä kertaa puskataksilla (1c). Lisämatkustajia odotellessa juttelin harvinaisen tietävän miehen kanssa, mainitessani, että olen Suomesta, hän kysyi, että eikö se ole se Norjan rajanaapuri? Yleensä kysytään, että onko Suomi Amerikassa vai Euroopassa.

Outojoulupallopuu, taustalla mangopuu, mangot ovat täällä tavallista pienempiä. Naleriguun olin tullut, jotta näkisin muurin, jonka on rakennuttanut silloinen kuningas orjakauppiaita vastaan 1500-luvulla. Kaveri ei itsekkään ollut mikään ihmisystävä, sillä kerrotaan, että hän käski muurata laiskat työläiset muuriin. Nuori poika näytti minulle muurin ja sain seurakseni lauman pikkupoikia.

Muuria on varmasti korjailtu moneen kertaan vuosisatojen aikana ja taas olisi aika. Jututin poikia ja he kertoivat, että läheisessä lammikossa on krokotiileja.

Ei näkynyt yhtään, pojat kertoivat, että krokotiilit tulevat vasta illalla pois vedestä ja päivällä niitä voi nähdä vain harvoin.

Hyvästeltyäni pojat lähdin takaisin bussiasemalle, jossa olikin juuri täyttymässä puskataksi, vähän aikailin ja paikkani vietiin, toinenkin täyttyi kuitenkin nopeasti ja lähdimme peräkkäin ajamaan.

Hyvä, etten ollut päässyt ensimmäiseen, sillä se roihahti tuleen. Melko isoja lieskoja löi, mutta isolla porukalla saivat palon sammumaan hiekalla.