Veneilyä ja kalastelua

Seuraavana aamuna heräsin viideltä katselemaan auringonnousua paikan laiturille. Täällä on nyt todella vähän vettä. Muutaman kuukauden päästä tämänkään laiturin alta ei voi kävellä. Auringonnousu oli kaunis, lintuja näkyi paljon ja välillä kaimaanikin kävi pinnassa. Auringon noustessa viidakko heräsi satoihin ääniin. Sinisten papukaijojen nukkumapuun huomasin vähän matkan päässä.

Käärmeitä ei näkynyt koko aikana, mutta liskoja jonkin verran.

Aamun ohjelmassa oli veneretki. Edellisenä päivänä oli saapunut lisää väkeä. norjalais/tanskalainen pariskunta ja tsekki.

Moottori oli melko hiljainen, mutta kyllä linnut sitä silti pelkäsivät.

Lintujen lisäksi nähtiin vesisikoja ja kaimaaneja. Veneajelu oli oikein mukava, mutta nyt kun oli jo nähnyt niin paljon alkoi keskittyä ehkä liikaakin jaguaarin bongaukseen, olisko se jo seuraavan mutkan takana...

Paluumatkalla katolle tuli ranskalainen mies, tulomatkalla seuranamme oli ollut hänen tyttöystävänsä. Carlosilla oli ilmeisesti kiire pousadalle edellisenä päivän tulleiden vaimonsa ja vauvansa luokse, sen verran kovaa hän ajoi. Ranskalaiselle riittikin puolessa matkassa ja hän meni takaisin sisälle.

Majapaikan lammella näin nämä kaksi Jabirua ja muita lintuja. Lounaaseen asti seurailin valkoista pariskuntaa.

Täälläkin kuluteltiin jonkin verran aikaa 500 pelailemalla. Etelä-Amerikanmestaruusmaratonissa tilanne on allekirjottaneelle 6-2. Palataan tilanteeseen myöhemmin. Säännöistä kiinnostuneille ne ovat lyhykäisyydessään seuraavat:

Alussa jaetaan kaikille 10 korttia. Oman vuoron aluksi nostetaan pakasta yksi kortti tai kaikki pöytään laitetut kortit ja laitetaan pöytään yksi kortti kuvapuoli ylöspäin. Jos nostaa pöydän kortit on laitettava vähintään kolme korttia eteensä. kolmosia tai nelosia tai värisuoria. Kierroksen lopettaa se joka pääsee korteistaan eroon, viimeinen kortti on aina laitettava pöytään. Pisteitä saa eteensä laitamistaan korteista: numerot 5 pojoa, kuvat 10 pojoa, ässät 15 ja jokerit 20. Käteen jääneistä korteista tulee vastaava määrä miinusta. Ensimmäisenä 500 pisteeseen päässyt voittaa pelin.

Lounaan jälkeen ranskalaiset, saksalainen ja israelilainen lähtivät. Me muut lähdimme kalastamaan piraijoita läheiselle lammelle.

Carlos sanoi, että kävelkää edeltä kolmannelle sillalle. Kuumuudessa pidettiin kuitenkin tuumaustauko ensimmäisellä "sanoiko se tosiaan kolmannelle?" mutta jatkettiin lopulta matkaa. Ei sinne kolmannellekkaan ollut lopulta, kuin kymmenen minuutin matka.

Ja matkalla sain kameraani tarttumaan tukaanin. Carlos muistaa hyvin minun nimeni, ei kenenkään muun, johtunee tästä kaverista.

Kalalampemme kuhisi piraijoita. Kalastus tapahtui bambuvavalla, siimalla, painolla ja koukulla, kohoa ei ollut. Syötteinä käytettiin naudanpalasia ja ohje oli, että älkää onkiko kaimaaneja. Yksi iso tulikin norjalaisen lähelle, jolloin hänen piti vähän vaihtaa paikkaa.

Elämäni ensimmäinen piraija! Carlos otti kalan koukusta, perkasi sen ja sain syödä saaliini illalla. (jäi ainoaksi).

Mestarikalastaja ei sen sijaan tyytynyt vain piraijoihin, vaan nosti lammesta niiden lisäksi myös Trairan. Tämä olkin illalla todella herkullinen, vaikka olivat piraijatkin ihan hyviä. Totuuden nimessä täytyy sano, ettei kalastamisemme ollut kovin taloudellista, käytettiin nautaa enemmän, kuin saatiin saalista. Syötti saattoi hävitä hetkessä koukusta.

Enää täällä ei pyydystetä kaimaaneja juurikaan, mutta edelleen löytyy näitä, joilta on katkaistu lihaisin osa eli pyrstö ja heitetty loput menemään.

Majapaikkaamme oli saapunut kalareissumme aikana jenkki, brassi ja saksalainen, kaikki Sao Paololaisia vaihto-oppilaita, kuten oli norjalainenkin. Meille esittäytymätön mies esitteli heille paikkaa olessamme altaalla. Brassi kysyi voiko viereisessä lammessa uida, johon mies vastasi, että toki. Minun oli pakko lisätä, että siellä on sitten piraijoita ja kaimaaneja, mutta toki uida voi...

Seuraavana aamuna lähdettiin vielä Carloksen mukana kävelyretkelle. Myös Minna lähti mukaan, kun luvattiin, että puolta säärtä syvemmälle ei mennä. Kuvassa viidakon vahtilinnut, alkavat kuulemma huutaa heti, jos lähistölle tulee jaguaari, ihmisiä tai vastaavaa uhkaa.

Aloe veran sukulainen. Tästä voi tehdä köyttä ja Minnan muistin mukaan juuret ovat syömäkelpoisia, minä muistelin, että kukan voi syödä.

Palmusta vielä pala jäljellä.

Tästä puusta saa liimaa. Tietenkin testasin ja sain sormenpäät liimattua yhteen, pienellä voimalla irtosivatkin, kun en antanut liikaa kuivua.

Mehiläispesä. Carloskin oli nuorempana kerännyt näistä hunajaa, mutta lopettanut saatuaan kerran koko pesällisen kimppuunsa. Moni on kuollut pistoihin varsinkin hypätessään veteen. Mehiläiset odottaavat ja iskevät päähän kun tulee pintaan hengittämään. Selviytymistapoja ovat kuulemma juokseminen niin pitkälle kuin jaksaa ja veteen hyppääminen, kunhan muistaa räiskyttää vettä ilmaan käydessään hengittämässä.

Hyacinth macaw pesäkolossaan.

Coatimundi

Hyacinth macawt voivat elää 50-vuotiaiksi ja ovat uskollisia samalle puolisolle koko elämänsä.

Yhden aikoihin lähdettiin kohti Corumbaa. Oli erittäin hyvä reissu ja kannatti tehdä, neljä päivää ei ehdottomasti ollut liikaa, suositellaan. Corumba-Campo Grande risteyksessä saatiin liput bussiin ja jäätiin odottamaan bussia.

Tätä guaranalimonaatia suositellaan. Kuski antoi meille lasilliset hakiessaan pousadalle ja nyt osattiin ostaa oma pullo. Ei liian makeaa ja virkistää, voittaa normi kolan mennen tullen, toivottavasti tätä löytyy jatkossakin (2l/6r).