Puno

Punossa tuli jotenkin (reissu) kotoinen olo, riksoja ja kolmipyöräisiä näkyi paljon liikenteessä. Majapaikaksi valittiin bussiaseman lähellä oleva hospedajesa. 35 solilla saatiin huone omalla pesuhuoneella. Käytyämme syömässä 3,5 solin lounaat. Todettiin, ettei Peru ainakaan paljoa kalliimpi ole, kuin Bolivia.

Tuplatötterö!

Seuraavana päivänä lähdettiin katsomaan Punon suurinta nähtävyyttä, Uros saaria. Nämä kelluvat kylät ovat saaneet alkunsa vuosisatoja sitten urosien paettua valloittajia (collaseja ja inkoja).

Menopaluumatka rannasta kustansi 10s ja pääsymaksu saarille 5s. Tiedettiin, että Punon lähellä olevat kyät ovat hyvin turistisoitunut, mutta hyvä näyte miten täällä eletään, kauempana Punosta on "oikeita" kelluvia kyliä.

Kapteenimme vanha merimies, taustalla Puno.

Perillä Urosissa astuttiin yhdelle saarelle ja päälikkö piti esittelyn pienoismallin takana. Saaren tekeminen kestää vuoden ja se on monta metriä paksu, päälimmäisenä on tuoretta kaislaa, täällä on lähes kaikki tehty kaislasta. Näitä saaria on yhteensä yli 80 täällä. Jos jokin perhe riitautuu muiden kanssa, he voivat perustaa oman saaren. Pääelinkeino täällä on turismin lisäksi kalastus. Saari keinui jännästi kun siinä käveli.

Esittelyn jälkeen sai vaellella vapaasti pienellä saarella ja mielellään ostaa rihkamaa. Saari keinui jännästi kun siinä käveli. Minä päätin kiivetä näköalatorniin, vaikka vähän pelotti kaatuuko kaislasaarelle pystytetty torni painostani, mutta hyvin pysyi pystyssä.

Täällä näkyi paljon näitä perinteisiä Titicacaveneitä, osa uusia ja osa vähän vanhempia, turismi pitää elossa tätä perinteistä veneentekotapaa. Työntövoimana käytetään tavallista perämoottorivenettä.

Mekin kiivettiin yhteen ja matkattiin pääkylään tällaisella. Ihan mukava kokemus, mutta perillä jouduttiin kinaamaan, kun ei tajuttu kysyä hintaa. Päälikkö vaati meiltä kyydistä yhteensä 20s. Muut eli perulaiset turistit (yli 10) olivat jo maksaneet, eikä päälikön kädessä ollut, kuin n. 30s. Päädyttiin lopulta maksamaan 10s, mikä oli ihan ok sisältäen tipit.

Pääsaari oli vähän pettymys, ei päästy sille missä olisi koulu, posti tai vastaava vaan päädyttiin tälle, jossa oli ylihintainen ravintola ja kirjolohi-allas. Odotellessa tarkkailtiin lähestyvää ukkosta, joka ei onneksi kastellut meitä paljoakaan, vaan päästiin lähes kuivina takaisin satamaan

Käveltyämme Punon keskustaan, huomattiin, että täällä on jotkut fiestat käynnissä. Tämä olisi pitänyt arvata jo aamulla, kun känniset äijät joivat aamiaisoluitaan. Kulkueet olivat suurimmaksi osaksi samantyyppisiä, kuin boliviassa, älkää siis hämääntykö noista kahdesta kuvasta, valitsin vain erikoisimmat. Toisen kuvan miehet ruoskivat toisiaan.

Myös jotkut messut olivat käynnissä.

Messujen parasta antia olivat kahvikojut, kokeilin molempia. Ensimmäisen kuvan kahvi oli halvempaa (2,5s) ja parempaa, kuin toisen kojun (3s). Ehkä siitä syystä, että se jauhettiin tilatessa ja tehtiin espressokoneella. Toisen kojun kahvi oli valmiina termareissa. Huomasin jo tilattuani, että toisesta kojusta olisi saanut maailmankuulua "kakkakahvia" viidellä solilla, en kuitenkaan raaskinut ostaa kolmatta kuppia vaikka molemmat olivat parempaa, kuin mikään kahvi, sitten Suomesta lähdön.

Minna löysi tästä maisemasta jotain hyvin hyvin väärää...

Olimme ostaneet (30s/hlö) yöbussimatkan Cuzcoon, joten pimeän tultua mentiin bussiasemalle odottelemaan yhdeksää, jolloin bussimme lähtisi.

Odotellessa ratkaisin vihdoin E-Amerikan 500-korttipelin mestaruuden venyttämällä eron kymmeneen voittoon, Minna ei koskaan toipunut alun rykäisystäni.

Bussi oli mainoskuvien mukaista luksusta, näillä penkeillä oli hyvä siirtyä löhöten inkojen valtakunnan pääkaupunkiin.

1€=3,6s