Highlands Santa Cruz

Saattaa olla ensimmäinen kerta, kun näen kilpikonnista kertovan varoituskyltin.

Kyltti oli todella tarpeen, sillä kylän pohjoislaita suorastaan kuhisi maakilpikonnia. 

Kylän pohjoislaidalle jaksoi kävellä, mutta vuorille päätin mennä polkupyörällä tai oikeastaan bussilla. Matkaa oli taas yli 20 kilometriä, mutta suhteellisen runsaasti asutulla saarella ei tarvi polkea, jos ei halua, sillä busseja kulkee säännöllisesti.

Turvallisuus ennen kaikkea. Täällä kertaa sain kypäränkin päähän. 

Jos lantaläjästä kasvaa harvinainen sieni, saako sitä enää siivota?

Olin tullut Santa Rosaan bussilla, josta poljin muutaman kilometrin ylämäkeen Los Gemelosiin.

Los Gemelos tarkoittaa kahta romahtanutta tulivuorta. Tässä pienempi, jolla tapasin hyönteistutkijan. Kysyin onko ollut ötökkäonnea ja hän esitteli minulle kahdenlaisia koppakuoriaisia. Toiset olivat vieraslaji ja toiset kotoperäisiä. Kotoperäisillä näytti olevan pieni raita kyljessä ja ne olivat sirompia. Vieraslajin edustajat taas olivat täysmustia körmyjä.

Tässä se suurempi kraateri. Istuskelin melko tovin katoksessa, olin valinnut melko sateisen päivän.

Sen verran vakavan näköistä touhua, että palasin takaisin päin ja valitsin toisen polun, joita kulki kraaterin lähellä.

Oli vehreää. 

Los Gemelosista laskettelin takaisin Santa Rosaan ja istuskelin melko tovin katoksen suojassa, sillä satoi kaatamalla. Kun rankkasade vihdoin muuttui tihkussateeksi jatkoin matkaa laavatunneleille. Alueella oli myös kaksi kuuluisaa maakilpikonnafarmia, johon en suunnitellut meneväni, sillä tykkään nähdä eläimet mieluiten vapaina.

Jouduin kuitenkin maksamaan 5 dollarin sisäänpääsymaksun, vaikka selitin, että menen katsomaan vain tunneleita.

Sisäänkäynti.

Nämä tunnelit ovat syntyneet, kun laavan päälykerros on jähmettynyt ja sula sisus on jatkanut matkaa. Tällaisia tunneleita on paljon pitkin Galapagossaaria.

Olin lukenut, että tämä 400 metriä pitkä tunneli on ahdas, mutta onneksi se tarkoitti vain tätä metrin pätkää, josta piti ryömiä läpi. Olin juuri aamulla hakenut huonommat shortsit pesulasta ja sinne päätin ne palauttaa samana iltana.

Katsellessani näitä vyörymiä mietin väkisinkin, että kuinkahan vakaa tämä tunneli on. Toki luola on sen verran vanha, että todennäköisyys, että se sortuisi juuri minun käynnin aikana, lienee kahden peräkkäisen eurojackpotin luokkaa.

Ei uskoisi, että tämä on luonnon muokkaama. Näin tunnelissa yhden turistilauman, heitä oli toisessa päässä bussi vastassa, mutta minua ei, joten käännyin ympäri ja näin tunnelin toiseenkin kertaan. Tunnelin jälkeen ajelin farmille ja kävin katsomassa ravintolan menuuta. Aika kallis, joten lähdin paluumatkalle. Lipun tarkastusosa kuitenkin vietiin. 

Matkalla maakilpikonnat sähisivät minulle! Ei tainnut olla hyviä kokemuksia ihmisistä, missään muualla en ole kokenut vastaavaa. Tien reunassa oli väljä piikkilanka mistä maakilpikonna mahtuu alta läpi, mutta kauempana näin tiheämmän aidan. Veikkaan, että tällä luodaan turisteille illuusio vapaista maakilpikonnista. Suurin osa turisteistahan viipyy saarilla alle viikon, joten ei heillä ole aikaa etsiä villejä maakilpikonnia. Tämän takia on perustettu maakilpikonnafarmeja, joissa kiireiset turistit voivat käydä ottamassa selfiensä.

Portilla lipunmyyjä pysäytti minut ja pyysi lippua. Pettyneestä ilmeestä saattoi päätellä, että vitoseni olisi mennyt lipunmyyjän taskuun, jos en olisi käynyt farmilla kääntymässä ja minulla olisi ollut molemmat osat tallessa.

Vaikkei paluumatka ollutkaan pelkkää alamäkeä, suurimman osan sai silti lasketella pyörätietä pitkin.