Komodo National Park

Matkan myynyt mies aikoi lähettää aamulla tarkemmin viestiä, milloin minua tullaan hakemaan, mutta noin kahdeksan maissa. Mitään viestiä ei kuulunut ja itseasiassa sain myöhemmin käsityksen, että mies oli myynyt minut toiselle firmalle. No mopokuski kuitenkin tuli hakemaan puoli ysin maissa ja ajettiin satamaan. Isolle tielle kääntyessä meinattiin ajaa kolari, tyyppi ei yhtään katsonut tuleeko oikealta ketään. Annoin palautetta ja mies puolustautui, että hänellä oli etuajo-oikeus. Kerroin, että ei kiinnosta aja varovammin, haluan pysyä ehjänä.

Olin ensimmäinen ryhmästä ja venailin satamassa tovin. 

Ryhmämme koko oli yhteensä kahdeksan turistia. Veneen kapasiteetti on 20, joten ei tarvisi olla, kuin sillit purkissa. Erittäin mainiota. Takanani on brasilialainen hyttikaverini, jonka kaljakasseja opas kantaa. Tyypillä kävi vähän huono tuuri, muilla tästä porukasta ei ollut alkoholia mukana, mutta joissain muissa veneissä näkyi myöhemmin juhlintaakin. Meidän lisäksemme ryhmään kuului paikallinen pariskunta, jenkki Jasmine, saksalainen Michael ja kaksi muuta saksalaista miestä, joiden nimiä en muista.

Alkupuhe. Tarjolla oli koko ajan teetä, kahvia ja keksejä. Vene oli hidas, mutta kannella oli mukava katsella maisemia ja jutella. Tutustuin parhaiten Jasmineen ja Michaeliin.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kelor saari.

Ranta oli rakennettu täyteen matkamuistomyymälöitä ja ravintoloita.

Pysähdyksen ideana oli käydä ottamassa selfie täällä näköalapaikalla. Näytti siltä, että kaikki laivat lähtevät samaan aikaan ja kiertävät täsmälleen saman reitin. Täällä sitten jonotettiin, että saadaan otettua kuva, jossa ei näy muita turisteja. Tai siis suurin osa jonotti. Meidän ryhmä ei ollut niin sellaisen päälle, joten ihailtiin vähän aikaa maisemia ja lähdettiin alas. 

Tämä oli myös snorklauspysähdys, mutta näkyvyys oli heikko ja matala riutta ei ollut kummoinen. Tuo oli ehkä isoin nemo, jonka olen ikinä nähnyt. Pois tullessa näin rantavedessä myös mustaevähain.

Illaksi ajettiin Koabe saaren edustalle katsomaan, kun tuhannet hedelmälepakot lähtivät yöhön. Todella vaikuttava näky. Brassi tarjosi bissejä kaikille halukkaille.

Koitin mennä ajoissa nukkumaan, mutta siirryttiin samalla syvemmälle kansallispuistoon ja moottori oli hytin alapuolella, joten en saanut melussa nukuttua. Perillä laitettiin puolestaan meluisa aggregaatti päälle..

Muutaman tunnin unien jälkeen lähdettiin aamunkoitteessa Padarsaaren näköalapaikalle. Nuo peurat ovat ihan kotoperäinen laji ja komodoliskojen pääravintoa. Liskoja on lähinnä Rincalla ja Komodolla, mutta ne osaavat uida, joten kyllä niitä havaitaan välillä muuallakin. 

Täälläkään ei tarvinnut yksin olla, selfiepaikoille oli isot jonot.

Ja olihan paikka kaunis. Kauimmaisena on pinkki ranta, sen alapuolella musta ranta ja oikealla valkoinen.

Näköalapaikan jälkeen ajettiin pinkin rannan tuntumaan. Paikallinen pariskunta lähti rannalle ja me länkkärit snorklattiin. Tää oli upea paikka. Ainoa miinus oli kova veneliikenne, koska tietenkin koko turistiarmada oli siirtynyt seuraavaksi tänne. 

Sitten koitti kohokohta, astuminen Komodo Dragonien kotisaarelle Komodolle. 

Heti saarelle päästyämme nähtiin yksi kävelemässä noin 50 metrin päässä nurmikolla. Maailman suurin lisko oli todella vaikuttava ilmestys. Ei menty lähempää katsomaan, sillä kohtahan niitä nähdään viidakossa lisää. Otettiin keskimittainen lenkki, mutta koska iso ryhmä lähti juuri liikkeelle puistonvartija sanoi, että mennään reitti toiseen suuntaan. 

Ensin kuitenkin rannalle ottamaan kuvia teeman mukaisesti. Minä jätin kaverikuvan väliin, mutta muut kävivät vuorollaan ottamassa kuvan liskon takana, paikalla oli myös toinen ryhmä, joten tässä kesti.

Sitten lähdettiin kävelemään lenkki, puistonvartija kyseli vastaantulevilta kollegoiltaan näkyikö liskoja ja he sanoivat ei. Kuulemma näin keskipäivällä liskot piileskelevät pusikoissa. Kysyin meidän oppaalta, miksi me ollaan tultu tänne sitten keskipäivällä? No se on logistisesti järkevintä, niin nähdään monta paikkaa. 

Etana

Komodoliskon pesä. Tuolla on kuulemma munia. Emolisko käy pari kertaa päivässä katsomassa onhan kaikki hyvin.

Lopuksi ohjattiin matkamuistomyymälään. Nähtiin yksi lisko melko lähellä kävelemässä, mutta se meni pusikkoon. Katsoin, että pusikon takana on polku, jos mennään vähän sitä polkua pitkin, niin nähdään lisko melko läheltä, jos se ei muuta suuntaa. Nuorin saksalainen ja Michael olivat heti mukana. Puistonvartija vähän vinkkasi, ettei sinne saa mennä, ne on vaarallisia. Kehotus tuli hetken päästä uudestaan kovemmalla äänenpainolla, joten pysähdyttiin 50 metriä kojuista pienelle sillalle tarkkailemaan pusikkoa. Todettiin jo, että lisko jäi sinne, mutta sitten Michael huomasi, että se ylitti polun 20 metrin päässä. Minä ehdin nähdä hännän. Sitten olikin aika lähteä takaisin veneelle. Näin liskoja, joten en voi sanoa olleeni pettynyt, mutta olisin toivonut parempaa vierailua.

Myöhemmin kuulin sukellusresortin divemasterilta, joka oli kotoisin tältä saarelta, että kylässä on kotimajoitusta. Täällä on kylä, sekin tuli uutisena. Jos vielä tänne tulen niin sellaiseen. Ainoa ongelma on kyytien järkkääminen. Turistit ei saa käyttää paikallisisen käyttämiä veneitä, vaan meidän pitää käyttää kalliita turistiveneitä kansallispuiston alueella. Liskot kuulemma tulevat usein kylään ja sieltä saa järkättyä kunnon viidakkoretkiä oikeaan aikaan.

Yhtenä päivänä sukellusresortilta yksi ryhmä sukeltajia piti kuivan päivän ja teki päiväretken saarille. Heillä kävi tuuri. Komodot saalistavat siten, että ne purevat villisikaa tai peuraa ja lähtevät seuraamaan uhria. Puraisussa erittyy myrkkyä ja kun saalis lopulta tuupertuu on ruoka-aika. Tämä ryhmä näki kuitenkin jotain jota puistonvartijakaan ei ollut nähnyt ainakaan viiteen vuoteen. 

Peura kaatui ekasta puraisusta ja kaksi komodoa alkoi syödä sitä. Ei aikomuksenakaan tappaa heti, vaan ne repivät lihan kappaleita jaloista ja kyljestä, peura huusi ja lopulta kuoli verenhukkaan. Näin videon, todella brutaalia toimintaa.

Viimeinen pysähdys oli Mantapointilla, iso vene jäi kauemmaksi ja lähdettiin saksalaissuomalaisin voimin pikkuveneellä etsimään mantoja, muut jäivät isoon veneeseen. Opas toimi tähystäjänä. 

Ja löytyihän niitä, yhteensä kuusi. Eka kerta snorklaamalla. Upeita kaloja.

Loppuun vielä länkkäriryhmäkuva, paikalliset olivat koko reissun aikalailla omissa oloissaan. Minä, brassi, saksalaiset, Jasmine ja Michael.

Vaikka kirjoituksessa oli vähän negatiivisiakin sävyjä olin kokonaisuudessa ihan tyytyväinen kokemaani. Kiva reissu.