Cerro Ricon kaivos

Yhden korkeuteentottumispäivän jälkeen lähdin tutustumaan Potosin kuuluisiin kaivoksiin. Yhtiöksi valitsin Big Deal Tourssin. Hieman kalliimpi, kuin muut (150b), mutta taatusti hyvä ja asiantunteva. Mainostavat olevansa ainoa täysin kaivosmiesten omistava matkanjärjestäjä.

Toimistolla piti olla 8.45 ja pienen odottelun jälkeen lähdettiin minibussilla kohti vuorta. Minibussi ei ollut uusinta mallia, mutta täynnä porukkaa, joten kertaalleen puolet porukasta joutui nousemaan pois autosta, jotta se pääsisi liikkeelle pysähdyttyään keskelle ylämäkeä.

Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli kaivosmiesten torilla. Muuten aika tavallisen markkinapaikan näköinen, mutta täällä myytiin myös kaivosvarusteita, ruoan sun muun lisäksi. Oppaamme selosti kokalehdistä ja dynamiitista, jota täältä pystyy ostamaan kuka tahansa. Turvallista tavaraa, eikä räjähdä vaikka pötkön heittää maahan, tämän hän myös näytti konkreettisesti. Selostuksien jälkeen oli hieman vapaata aikaa katsella ympärille. Opas kehotti ostamaan jotain pieniä lahjoja kaivosmiehille, ei kuitenkaan tupakkaa, jota LP suosittelee, se ei ole hyväksi kaivosmiehille. Hän myös kielsi viinan ostamisen, sillä kaivosmiehet ovat kuin irlantilaiset, juovat kaiken minkä käsiinsä saavat ja sitten vaimot ovat vihaisia hänelle. Suurin osa osti 10b perussatsin eli limupullon ja kokalehtiä. Minä päätin tehdä toisin, kun kerran harvinainen tilaisuus oli ja

ostin satsin dynamiittia (20b).

Seuraavaksi kävimme vaihtamassa päällemme kaivosmiesten asut ja saatiin pari kaivosmiestä oppaiksemme, sekä naisavustajan. Samalla porukka jaettiin kahteen ryhmään, englantia puhuviin ja espanjaa puhuviin. Englanninkielisessä porukassa oli lisäkseni 5 henkilöä.

Jalostamo oli seuraava pysäkki. Tässä murskain.

Mäskintekijä ja maskiallas, erittäin vapaasti suomennettuna.

Tässä valmista tuotetta, joka lähetetään laboratorioon tutkittavaksi. Oppaamme harmitteli, ettei täällä ole laitosta, joka jalostaisi malmia tästä eteenpäin, vaan tuote on pakko myydä tallaisena eteenpäin. Bolivia on rikas maa, mutta mahdollisuuksia menee hukkaan valtavasti, joten maa on pysynyt rahallisesti köyhänä.

Näköalapaikalla, tässä Potosi

ja tässä Cerro Rico, vuori joka syö miehiä. Vaalean osan yläpuolella on vanha valtionkaivos, joka lakkautettiin vuosia sitten, kun systeemi kaatui omaan mahdottomuuteensa. Työläisiä oli paljon enemmän vuoren ulkopuolella, kuin sen sisällä, nepotismia ja korruptiota siis. Nykyään vuoressa työskentelee vain yksityisiä yhtiöitä (kaivosmiesten osuuskuntia).

Oppaamme kertoi, että vaikka työ on vaarallista, miehiä houkuttelee parempi palkka. Kaupungissa tienaa 1200b kuussa ja kaivoksilla keskimäärin 3000b, toki palkka on tuurista kiinni, kiinteitä palkkoja ei kaivosmiehillä ole. Kaivosmiehiksi tullaan kolmen vuoden koulutuksella. Ensimmäisenä vuotena palkka on 1000b kuussa, mestari hommaa varusteet ja työvälineet, kuten myös näyttää oppipojalle missä työskennellä. Toisena vuotena homma on muuten sama, mutta oppipoika ei saa kiinteää palkkaa, vaan 50% siitä mitä saa kaivettua. Kolmantena vuonna oppipojan tulee ostaa varusteensa itse, mutta hän saa pitää 85% tuotosta.

Näiden kolmen vuoden jälkeen oppipoika tuodaan kokoukseen, jossa muut kaivosmiehet voivat hyväksyä hänet kunnollisena joukkoonsa. Jos oppipoika tulee hyväksytyksi hän maksaa 7000b yhtiöönliittymismaksun ja saa kaivaa omalla alueellaan kaivoksessa. Hän maksaa 30% tuotostaan yhtiölle ja saa eläkeoikeudet yms. Mikäli kaivosmies on onnekas hänen malmisuonensa kasvavat kaivettaessa ja hän voi ostaa varusteita, palkata väkeä yms. Jos hän on epäonnekas hän voi joutua yhtiöstä ulos ja joutua takaisin oppipojan tielle. Oppaamme on ollut 20 vuotta kaivosmiehenä ja käynyt kaksi kertaa kolmen vuoden koulutusjakson läpi ilman kunnon onnistumista. Nykyään hän toimiikin työläisenä ilman yhtiöön kuulumista, joten hänellä ei ole esimerkiksi eläkeoikeutta.

Astumassa kaivokseen. Naisia (yleensä kaivomiesten leskiä) täällä toimii vain avaintenhaltioina ja vahteina. Joillain muilla kaivoksilla kaivosmiehinä on myös naisia, mutta tällä vuorella ei. Tämä johtuu vanhoista uskomuksista, joiden mukaan äitimaa (pachamama) voi tulla mustasukkaiseksi, jos hänen mineraalejaan kaivaa nainen.

Alkumatka oli kolonialistiselta ajalta olevaa tunnelia pitkin, nämä erotti seinistä.

Myöhemmin tunnelit olivat vain kaivettua tunnelia, joka oli tuettu katosta. Valoja ei ollut, mutta paineilmaletkut sihisivät (vuotivat) tunnelin reunoilla.

Seinämillä näkyi mineraaleja, hopea on se tärkein mineraali täällä, mutta myös muita mineraaleja löytyy, näiden hyödyntäminen on kuitenkin vähäistä.

Kaivosmiehiä tavattiin melko vähän, sillä suurin osa oli edelleen juhlimassa pyhiä. Poskista näkee, että kaikki jauhavat kokalehtiä.

Siirtymässä toiseen kaivokseen.

Mineraalejen herra Tio, näitä alttareita on jokaisessa kaivoksessa. Tiolle uhrataan kokalehtiä, tupakkaa, viinaa yms, jotta hän antaa mineraaleja, eikä suutuspäissään tapa kaivosmiehiä. Tio ei ole kristitty paholainen, vaan vanhempaa perua oleva alamaailman herra. Useimmat kaivosmiehet ovat maan päällä kristittyjä ja uskovat jumalaan, maan alle jumalan valta ei kuitenkaan ulotu.

Mekin uhrattiin Tiolle tupakkaa ja viinaa, jota myös maisteltiin pari ryyppyä kukin. Etiketissä luki 96%, mutta voiko pirtusta muka ottaa raa'an huikan? Joka tapauksessa kaivosmiehet nauttivat viinankin puhtaana, jotta mineraalitkin olisivat mahdollisimman puhtaita.

Toisessa kaivoksessa oli paljon enemmän myrkyllisen näköisiä mineraaleja. Meitä olikin kielletty koskemasta mihinkään, ainakin arsenikki mainittiin.

Vähän pettänyt tukipuu.

Panostusreiäntekijä työssään. Työvälineinä kiila ja vasara.

Tässä panostentekijä. Näille herroille lahjoitin dynamiittini. Yksi paikka oli juuri valmistumassa, joten jäätiin mutkan taakse odottamaan räjähdystä. Ääni ei ollut iso, mutta paineaalto tunnettiin hyvin.

Räjäytyksen jälkee astuttiin ulos kaivoksesta. Oltiin kuljettu vuoren halki n. kahdessa tunnissa.

Malminkuljetuskärry, nämä ovat suurin onnettomuksien syy, sillä tonnin painoista kärryä ei noin vain pysäytetä, jos se vaikka karkaa tai joku kaatuu. Palautettuamme varusteet palattiin kaupunkiin, matkalla oppaamme näytti useita loistomaastureita, jotka olivat kaivosmiesten, jos käy tuuri täällä voi edelleen rikastua. Tutustuminen oli erittäin mielenkiintoinen ja kannatti tehdä.

Illalla oli Real Potosin ja Santa Cruz Bloomingin välinen jalkapallo-ottelu, johon saatiin kutsu Real Dealin toimiston miehiltä. He vievät turisteja usein jalkapallopeleihin ja nytkin meidän lisäksi oli yli kymmenen turistia. Stadikalle päästiin paikallisbussilla (1,5b) ja lippu matsiin maksoi 17b.

Real aiheutti pettymyksen pelissä. Puoliajalla peli oli 0-0, mutta vastustajan saatua kaksi punaista Real teki 1-0 maalin, he kuitenkin lopettivat tämän jälkeen hyökkäämisen ja Blooming pääsi tasoittamaan, peli päättyi 1-1. Kysyin valmistautuvatko vastustajat jotenkin 4000 metrin korkeuteen? Sain vastauksen, että moinen korkeanpaikan hengästys on vain psykologista ja argentiinalaisten ja brassien keksintöä. Tässä vaiheessa muistin lukeneeni jostain, että virallisia kansainvälisiä seurapelejä ei enää pelata yli 2500 metrin korkeudessa brassien valitettua hävittyään täällä. Vähän käy sääliksi, sillä mitäpä potosilaiset sille mahtavat, että asuvat vuorilla... Korkeanpaikan tautiin uskon kuitenkin edelleen. Ollaan molemmat heratty keskella yota haukkomaan henkea. Muita oireita ei pienta hengastymista lukuunottamatta ole ollut.